Kaamosselviytyjät
Olen marraskuun aikana huomannut 9-vuotiaasta pojastani outoja oireita: Ärtyisyyttä, äkkipikaisuutta, turhautumista, ei mitään tekemistä -ajattelua. Ei huvita mennä kouluun, eikä paljon muutakaan. Hänen perusluonteensa on kuitenkin iloinen, herkkä ja empaattinen, todella huumorintajuinen ja hauska kaveri. Huomaan, että tuollainen minäkin olen ollut, lapsesta asti. Siihen aikaan maailmassa ei kuitenkaan kukaan sitä osannut sanoittaa. Että pimeä kaamos on joillekin kuin raskas harmaa ja tunkkainen peitto, jonka alta et pääse pyristelemään tahdonvoimalla pois. Vaikka tahtoisit jaksaa kuten ennenkin, väsymys lannistaa, unohtelet asioita ja kaikki värittyy negatiivisemmin kuin yleensä. Liikkuminen pimeässä tihkusateessa ei tunnu houkuttelevalta ja makeat herkut, erityisesti suklaa, houkuttaa serotoniinillaan ja näkyy vyötärölle kertyvänä pöhötyksenä. No, se taas ei kohenna mielialaa, on syyllinen olo ja kierre on valmis. En haluaisi myöntää, mutta kaamosoireet tuntuvat pahentuvan