Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Miten voisin vahvistaa ihmissuhteitani?

Kuva
Oletko tyytyväinen ihmissuhteisiisi? Ovatko ne sellaisia kuin haluaisit? Onko niitä riittävästi? Voitko jakaa asioita toisten kanssa? Saatko iloa ja hyväksyntää osaksesi? Osaatko kannustaa toisia? Voit nyt ajatella jotain ihmissuhdettasi, jonka toivoisit paranevan, syvenevän tai lähentyvän. Se voi olla esimerkiksi suhde lapseesi, äitiisi, siskoosi, ystävääsi tai puolisoosi. On joitakin asioita, joiden avulla voit saada suhteesi toimimaan paremmin. Tarkastellaan niitä hieman yhdessä. Yhteys ja ystävyys – Jotta yhteys syntyy ja säilyy, se tarvitsee yhdessä vietettyä aikaa. Keskusteluja, juttelua, yhdessä tekemistä ja olemista. Vaali yhteistä aikaa, pidä sitä tärkeänä. Merkkaa vaikka kalenteriin, milloin ja mitä teet yhdessä läheisesi kanssa. Opettele tuntemaan läheisesi ja hänen mietteensä, tunteensa ja tarpeensa paremmin. Jaa myös omia vastaavia asioita hänen kanssaan. Kaksisuuntainen tie ei ruohoitu. Arvostus ja kunnioitus – Yksi parhaista asioista mitä läheisellesi voit antaa on a