Ihanat Mamat

Joulu lähestyy ja jouluun liittyy paljon odotuksia, toiveita ja myös pettymyksiä. Tuntuu, että lehdet ja markkinointi tekevät joulusta onnellisen perhejuhlan, jossa äiti, isä, lapset ja isovanhemmat touhuilevat rakkaudellisessa ilmapiirissä viimeisen muodin mukaisissa jouluvaatteissa, lahjavuorten ja jouluherkkujen ympäröiminä. Huomaamme, että tästä idyllistä saattaa omalla kohdalla puuttua monta tekijää, mikä voi ehkä harmittaa ja tuntua epäreilulta. Mietityttää, että voiko joulu tulla ollenkaan näillä korteilla, jotka minulle on suotu. Huomaamatta ajattelemme, että joulu ja monet muutkin asiat riippuvat ulkoisista tekijöistä. Se ei onneksi ole totta. Minut joskus pysäytti ajatus, että lopulta mainokset ja mielikuvat ovat sitä varten, että ostaisimme enemmän. Meille kaupataan ajatusta, että ostaessasi tällaisia tuotteita tulee sinustakin onnellinen ja sinulle tulee onnellinen joulu. Ei raha ja tavara kuitenkaan tuo meille onnea ja rauhaa. Kauneimmankin perheidyllikuvan taustalla

Mikä on sopiva määrä joustavuutta vanhemmuudessa? Onko joustavuus hyvä vai huono asia? Onko se ristiriidassa hyvien rutiinien kanssa? Ja milloin tulisi joustaa ja milloin ei? Rakkaus, rajat ja rutiinit ovat hyvä perusta lasten kasvattamiselle. Näin sanovat kasvatuksen ammattilaiset. Samalla he puhuvat vanhemman joustavuudesta ja sen tärkeydestä. Mitä näistä sitten pitäisi ajatella ja tietää? Jotta lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, hän tarvitsee erilaisia rakkauden kokemuksia; kehuja ja kaunista puhetta, silityksiä ja halauksia sekä arvostavaa ja hyväksyvää katsetta. Hän tarvitsee myös rajoja. Niihin kuuluu esimerkiksi oma ja toisten fyysinen turvallisuus ja koskemattomuus, se miten puhutaan toisille, toisten kunnioittaminen ja huomioiminen jne. Hyviin rutiineihin kuuluvat tutut samoin toistuvat iltatoimet, säännölliset ruoka-ajat, sovitut nukkumaanmenoajat ja kotiintuloajat. Lasta helpottaa, kun elämä on ennakoitavaa. Silloin hän voi tietää ja luottaa siihen, että herättyäni saa

Aina emme muista sitä, millainen vaikutus omalla suhtautumisella on asioihin. Näkeekö tilanteissa toivoa vai toivottomuutta? Näkeekö eri tilanteissa hyviäkin puolia vai vain huonoja? Tai kenties molempia? Pessimisti ei pety, sanotaan. Mutta kokeeko pessimisti iloa ja vapautta? Voiko omaa ajattelua ja suhtautumista asioihin muuttaa vai onko se luonnekysymys? Olen sitä mieltä, että uusia tapoja toimia ja ajatella voi oppia koko elämän ajan. Voi tietoisesti opetella näkemään lasi puoliksi täynnä, eikä puoliksi tyhjänä. Mutta miten? Keskittymällä siihen minkä haluaa kasvavan elämässä. Jos keskityt negatiiviseen, sen vaikutus kasvaa ja laajenee elämässäsi. Mutta jos keskityt niihin asioihin, mitkä ovat hyvin ja ajattelet niitä, iloitset niistä, niin huomaat huiman eron. Joskus me alamme uskoa valheita elämässämme. Valheita kuten, et voi itse vaikuttaa asioihin elämässäsi, kaikki menee kuitenkin pieleen, et osaa mitään, kukaan ei välitä sinusta jne. Valheiden lista on loputon. Jospa alkaisit

Kalaa olisi hyvä syödä ainakin pari kertaa viikossa, sanotaan ravitsemussuosituksissa. Kuitenkin kalaruokiin on haasteita saada vaihtelua. Kala on usein myös kallista ja toiset reseptit kuulostavat vaikeilta tai monimutkaisilta. Tästä syystä julkaisemme nyt tämän helpon ja edullisen kalareseptin tuomaan vaihtelua juuri teidän perheen ruokapöytään. Bon Appétit! Sekoita kaikki muut ainekset keskenään ja lisää uunivuokaan sein päälle. Paista uunissa 1 tunti, 175 asteessa. Jos perheesi on iso, tee tupla-annos. Tarjoa riisin, pastan tai perunan ja keitettyjen kasvisten tai salaatin kanssa. Maukas uunisei Paketti pakastettua seitä, 2 dl vettä 2dl kermaa 1 pussi herkkusienikeittoa 1½ tl sitruunapippuria Ripaus mustapippuria Marjo, perhetyöntekijä (kuva: pixabay)

Monesti keskitymme itseemme ja omaan hyvinvointiimme. Mikä on minulle parasta tai mikä on minun edun mukaista? On toki tärkeää pitää huolta itsestään. Todella tärkeää. Kun me voimme hyvin, meillä on silloin energiaa ja voimavaroja satsata myös muihin. Omiin rakkaisiin ja läheisiin sekä ystäviin ja tuttuihin. Ehkä joskus jopa tuntemattomiin. Lomalla minulle tuli mieleen, että voisin joka päivä alkaa tekemään jonkun hyvän teon. Teemme toki paljonkin hyviä tekoja ja asioita päivittäin, mutta aloin miettiä keinoja miten ja ketä tänään ilahduttaisin. Yhtenä päivänä kerättyäni mustikoita vein rasiallisen niitä myös ikääntyvälle naapurilleni. Ajattelin, ettei hän itse ole ehkä tänä vuonna enää jaksanut niitä poimia. Toisena päivänä laitoin rohkaisevan teksiviestin tutulleni, jolla tiesin olevan vaikeaa. Kolmantena päivänä tein lasten lempiruokaa. Neljäntenä päivänä annoin kassajonossa vanhuksen mennä minun ohi, kun hänellä oli vain muutama ostos ja minulla oli ostoskärryt täynnä. Viidentenä p

Meillä on monenlaisia ihmissuhteita elämässämme. Kaikki niistä ovat erilaisia; niillä on alku, kehityskaarensa ja osa näistä suhteista päättyy joko omaan valintaamme tai meistä riippumatta. Suhteet voivat olla luonteeltaan pitkiä tai lyhytkestoisempia, suhteita joihin synnymme tai suhteita, joita emme ole voineet valita. Monimuotoisia ihmissuhteita syntyy myös opiskelu-, harrastus- ja työyhteisöissä elämän eri vaiheissa. Elämme näissä erilaisissa, eri tarpeisiin vastaavissa suhteissa. Heinäkuun blogitekstissä tahdonkin meidän miettivät näitä monia ihmissuhteita niihin liittyvän jaetun ilon tunteen kautta. Ilo voidaan määritellä tilaksi, jossa koetaan mielihyvää, onnistumista, tyytyväisyyttä ja onnen tunnetta . Onko tämä ilo osa tärkeitä ihmissuhteitamme? Toki suhteitakin varjostaa ajoittain erilaiset ristiriidat, jotka ovat täysin normaaleja ja asiaankuuluvia, mutta kenties harvemmin lähestymme näitä suhteita ilon näkökulman kautta: kenen kanssa minulla on aidosti hauskaa ja voin naur

Joillakin lukijoilla häämöttää töihin paluu tai opintojen aloittaminen lähitulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa usein myös sitä, että lapsikin aloittaa päivähoidon. Se herättää monenlaisia tunteita sekä äidissä, että lapsessa. On hyvä valmistella lasta sekä itseään tähän muutokseen. Asiasta kannattaa puhua etukäteen, myös sen herättämistä tunteista; ikävästä, haikeudesta, rakkaudesta ja huolenpidosta. Usein myös etukäteen tapahtuvat tutustumiset hoitopaikkaan auttavat. Mahdollisesti aluksi myös lyhyemmät hoitopäivät helpottavat sopeutumista. Tässä blogissa kirjoitankin ammattikirjallisuuden valossa päivähoidon aloituksesta ja sivuan myös lapsen asteittaista itsenäistymistä muutenkin. Ben Furman kuvaa sitä, miten lapsi aluksi pitkään tarvitsee äitiä tekemään puolestaan monia asioita. Ruokkimaan, nukuttamaan, rauhoittamaan, pukemaan, säätelemään tunteita jne. Seuraavaksi tulee yhdessä tekemisen vaihe, jossa lapsi jo osallistuu toimintaan, vaikkapa pukemiseen. Kolmas vaihe on vieressä ihail

Nyt olemme taas me äidit ja isoäidit saaneet kortit, kukkaset ja lahjat. Mutta ne kortit ovat ne kaikkein ihanimmat, kun ne on tehty sydämen siveltimellä. Voi sitä yhteistä iloa ja silmien tuiketta, kun lapsi ojentaa äidille itse loihtimansa kortin ja äiti kaivaa tuon yllätyksen jännityksellä kuoresta, kiittää ja laittaa sen seinälle parhaimmalle paikalle ihailtavaksi. Kerron teille mieleenpainuvimmasta äitienpäivästäni. Olin silloin 7-vuotias ja jouduimme saattamaan iso-veljeni ja isäni kanssa sairaan äitini Heinolan reumaparantolaan. Olin käynyt edellisenä iltana poimimassa sinivuokkoja lähimetsästä ja taisi jokunen kotipihan narsissikin tulla mukaan. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että äiti on ollut tuossa tilanteessa tuskaisen kivulias, koska suurin osa hänen nivelistään oli voimakkaasti tulehtunut ja koko kroppa oli hälytystilassa. Hän olisi tarvinnut ambulanssinkyydin, mutta tuolloin hän sai tyytyä epämukavaan farmariautoomme. Kaiken kukkuraksi tie oli toivottoman kuoppainen

Kiintymyssuhde on voimakas tunneside lapsen ja hoivaajan välillä. Kiintymyssuhdemallit muodostuvat 12 ensimmäisen elinkuukauden aikana, mutta muokkautuvat ja kehittyvät koko eliniän. Lapsen synnyttäneellä naisella on todella hyvät edellytykset äidiksi, koska raskaus-, synnytys- ja imetyshormonit auttavat asiassa. Äidilliseen mielentilaan kuuluu kyky herkistyä vastaanottamaan vauvan varhaisia, voimakkaita tunteita ja oppia näkemään ne viesteinä ja arvioida niitä. Äidin ja vauvan suhde on voittopuolisesti harmoninen, mutta joskus se voi olla myös ristiriitainen. Vauvan tärkein kysymys on: ”Miten saan äidin lähelleni?” Varhaisista kokemuksista muodostuu eräänlaisia odotusarvoja, sisäisiä työskentelymalleja. Kiintymyssuhde muodostuu turvalliseksi, kun lapsi elää loogisessa, ennakoitavassa maailmassa, jossa on tietty rytmi ja tarpeeksi ennakoitavaa käyttäytymistä. Lapselle ollaan rehellisiä ja asiat selitetään ja perustellaan ikätasoisesti. Turvallisessa kiintymyssuhteessa voimakkaa

Moikka Siskolikan sinnikkäät äidit! Olette olleet paljon mielessäni ja näkisin teitä ja ihania lapsukaisianne todella mieluusti. Koska en ole vielä kuullut teidän korona-aikaisista kokemuksistanne, jouduin kuvittelemaan haastavia tilanteitanne siellä neljän seinän sisällä. Poliitikot ja viranomaiset toitottavat, että ketään ei jätetä yksin ja apua pitää pyytää mahdollisimman varhain. En tiedä, mutta oletan, että konkreettista apua ei silti saa helposti. Puhelinnumeroita ja nettiosoitteita tarjotaan keskusteluapuun ja kyllähän puhuminen ja kuulluksi tuleminen auttavat oikeasti. Kun kuvittelen itseni nyt vaikkapa yhden taaperon ja yhden kouluikäisen lapsen yh-äidiksi, koen itsessäni epämääräistä ahdistusta. Mitenkähän pärjäisin – siis jos olisin paljon nuorempi? Mikäli lasten isä ei pysty ottamaan lapsia tapaamisiin ja kantamaan lainkaan vastuuta heistä, kokisin, että minulta vaadittaisiin varsinkin nyt kohtuuttomia. Minua helpottaisi tieto siitä, milloin saisin nukkua yhden yö

Pojan kotitaloustuntien läksyksi tuli tehdä alusta asti itse karjalanpiirakoita kotona. Äitini on loistava piirakoiden tekijä ja on neuvonut kahta vanhempaakin lastani saman läksyn kanssa aikoinaan. Itsekin olen ollut äitini opissa muutamia kertoja. En ole kuitenkaan opetellut hyvin tuota aluevaltausta, koska äitini osaa homman vaan niin paljon paremmin ja hän on pitänyt meidät hyvin piirakoissa. Nytkin olisimme mieluusti pyytäneet äitiäni opettajaksi, mutta emme voineet vallitsevan pandemian vuoksi, varsinkin kun hän on jo yli 70 vuotias. Soitimme puhelun hänelle kuitenkin ja saimme hänen oman reseptinsä karjalanpiirakoihin sekä tarkat ohjeet kuinka edetä piirakkatalkoissamme. Iso osa sunnuntai päivää leipomisessa vierähtikin, kun ensin piti keittää ja jäähdyttää riisipuuro, jonka jälkeen taikina tehtiin. Sitten taikina leivottiin pötköksi, joka leikattiin paloihin, kaulittiin, puurotettiin, rypytettiin, paistettiin ja voideltiin. Viimeisenä olikin minun lempiosuus eli maistaminen.

Näin eläkkeellä ja nyt karanteenissa mielipuuhaani on kirjojen lukeminen. Sain käsiini vanhan kirjasarjan Wilhelm Moberg: Maastamuuttajat. Kirja kertoo muutaman ruotsalaisperheen muutosta Amerikkaan 1850-luvulla. Päähenkilö Kristina on parikymppinen kolmen lapsen äiti, maanviljelijän vaimo. Kun kiviset pellot ei tuota riittävästä ravintoa, mies päättää Amerikkaan muutosta ja Kristina siihen lopulta suostuu, viimeistään siinä vaiheessa kun perheen vanhin lapsi, nelivuotias tyttö kuolee nälän seurauksena. Vaivalloinen matka ja erittäin vaikeat olosuhteet perillä ennen kuin perhe pääsee elämisen alkuun uudessa maassa, ovat murtaa Kristinan. Hän sinnittelee ja ikävöi takaisin kotimaahansa. Luottamus Jumalaan ja rakkaus mieheen ja lapsiin auttaa häntä ja jotenkin hän alistuu ajan kanssa kohtaloonsa. Kristina synnyttää lisää lapsia. Jatkuva väsymys piinaa. Kahdeksas raskaus päättyy keskenmenoon ja hän selviää hengissä, mutta lääkärin mukaan seuraava raskaus olisi kuolemaksi ja mies saa ankar