Sopivan joustava vanhemmuus
Mikä on sopiva määrä joustavuutta vanhemmuudessa? Onko joustavuus hyvä vai huono asia? Onko se ristiriidassa hyvien rutiinien kanssa? Ja milloin tulisi joustaa ja milloin ei?
Rakkaus, rajat ja rutiinit ovat hyvä perusta lasten
kasvattamiselle. Näin sanovat kasvatuksen ammattilaiset. Samalla he puhuvat
vanhemman joustavuudesta ja sen tärkeydestä. Mitä näistä sitten pitäisi
ajatella ja tietää?
Jotta lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, hän tarvitsee erilaisia
rakkauden kokemuksia; kehuja ja kaunista puhetta, silityksiä ja halauksia sekä
arvostavaa ja hyväksyvää katsetta. Hän tarvitsee myös rajoja. Niihin kuuluu
esimerkiksi oma ja toisten fyysinen turvallisuus ja koskemattomuus, se miten
puhutaan toisille, toisten kunnioittaminen ja huomioiminen jne. Hyviin
rutiineihin kuuluvat tutut samoin toistuvat iltatoimet, säännölliset ruoka-ajat,
sovitut nukkumaanmenoajat ja kotiintuloajat.
Lasta helpottaa, kun elämä on ennakoitavaa. Silloin hän voi
tietää ja luottaa siihen, että herättyäni saan aina aamupalan tai hampaiden
harjauksen jälkeen mennään sänkyyn. Silloin ei tarvitse joka päivä kiistellä
näistä perusasioista. Eli rutiinit ovat hyväksi. Mutta ovatko ne sitä aina?
Pienet vauvatkin
pitävät rutiineista ja ennakoitavuudesta ja jopa tarvitsevat sitä. Mutta alle
puolivuotiaalla lapsella ei ole vielä sellaista vuorokausirytmiä, joka säilyisi
samanlaisena päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Vaan kasvun ja kehityksen
myötä unentarve, heräillä olon aika, vireystila sekä syömisen tiheys
vaihtelevat vielä todella paljon. Siksi pienten vauvojen kanssa paras mittari
ja kompassi ovatkin vauvan viestit, eikä niinkään kello. Vauvalla on oma
tahtinsa ja oma mielensä. Jos vanhemman on hankala sopeutua pienen vauvan
lapsentahtiseen ruokintaan ja rytmiin, tulee vauva-ajasta haastavampaa.
Vanhempi voi ajatella tekevänsä hyvin katsoessaan
kellosta uniaikoja ja ruoka-aikoja, mutta vauva voikin protestoida sitä vastaan
hyvinkin pontevasti, mikäli se ei olekaan hänen suurin tarpeensa sillä hetkellä.
Joskus tarpeita voi olla monta yhtä aikaa, kuten nälkä ja väsy. Tällöin vauvan
nälkä pitää saada ensin tyydytetyksi, jotta uni voi tulla. Joskus voikin olla
todella mielenkiintoista tarkkailtavaa, jolloin ruoka tai uni ei vielä
maistukaan, vaan vauvan uniaika hieman siirtyy. Jos haluaa satsata parempiin
yöuniin, niin ilta kannattaakin rauhoittaa kotiin ja tuttuihin rutiineihin,
niin unikin tulee paremmin.
Jotta vanhemmuudessa voidaan joustaa, pitää siis olla
rutiineja. Koska jousto ilman rutiineja on kaaosta. Rutiinien ja jouston kultaisen keskitien löytäminen on monesti vaikeaa.
Lapsen ikä vaikuttaa suuresti siihen, kuinka paljon voi olla joustoa ja kuinka paljon tarvitaan rutiineja. Pieni vauva tarvitsee usein molempia eli paljon rutiineja ja paljon joustoa. Myös
lapsen perusluonne vaikuttaa siihen, kuinka paljon joustoa hän tarvitsee tai
kestää. Toisella menee elämä sekaisin pienestäkin muutoksesta ja toinen nauttii
vaihtelusta.
On hyvä muistaa myös se, että aina se miten vanhempi asian
kokee, ei ole sama kuin miten lapsi tai vauva asian kokee. Heillä on molemmilla
oma mielensä ja sitä on mielenkiintoista miettiä ja pohtia. On hyvä tarkastella
mitä lapsi tekee? Jos hän vaikka itkee, niin miksi? Mitä hän mahtaa tarkoittaa?
Mitä hän mahtaa ajatella tai tuntea? Samalla voi myös tarkastella mitä nämä
havainnoit minussa herättävät? Herääkö minussa ärtymys, pelko, hätääntyminen
vai kenties ymmärrys ja myötätunto. Meissä kaikissa herää välillä myös
negatiivisia tunteita lapsemme käytöstä kohtaan. Mitä meidän tulisi silloin
sille tunteelle tehdä?
Ehkä nimetä se, tunnistaa ainakin, että nyt minua ärsyttää
tämä kitinä. Mutta kun alkaa miettimään niitä syitä, voi ymmärryskin sieltä
löytyä. Lapsi kitisikin sitä, kun olin keskittynyt niin omiin touhuihini, etten
ollutkaan häntä huomioinut pitkään aikaan. Nyt kun hän sai taas huomioita, niin
mielikin parani ja ilo palasi taloon.
Jos sinulle rutiinit ovat vaikeita, harjoittele niitä. Jos
sinulle joustaminen on vaikeaa, harjoittele sitä. Elämässä ja äitiydessä hienoa
on se, että saa harjoitella ja oppia. Joskus voi myös mennä metsään, mutta
siitäkin oppii. Mielestäni suurin tehtävä elämässä on oppia rakastamaan. Sitä ainakin itse joudun opettelemaan joka päivä lisää. Lapset ovat siinä oivia opettajia.
Marjo, perhetyöntekijä
