Sopivan joustava vanhemmuus

Mikä on sopiva määrä joustavuutta vanhemmuudessa? Onko joustavuus hyvä vai huono asia? Onko se ristiriidassa hyvien rutiinien kanssa? Ja milloin tulisi joustaa ja milloin ei?

Rakkaus, rajat ja rutiinit ovat hyvä perusta lasten kasvattamiselle. Näin sanovat kasvatuksen ammattilaiset. Samalla he puhuvat vanhemman joustavuudesta ja sen tärkeydestä. Mitä näistä sitten pitäisi ajatella ja tietää?

Jotta lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, hän tarvitsee erilaisia rakkauden kokemuksia; kehuja ja kaunista puhetta, silityksiä ja halauksia sekä arvostavaa ja hyväksyvää katsetta. Hän tarvitsee myös rajoja. Niihin kuuluu esimerkiksi oma ja toisten fyysinen turvallisuus ja koskemattomuus, se miten puhutaan toisille, toisten kunnioittaminen ja huomioiminen jne. Hyviin rutiineihin kuuluvat tutut samoin toistuvat iltatoimet, säännölliset ruoka-ajat, sovitut nukkumaanmenoajat ja kotiintuloajat.

Lasta helpottaa, kun elämä on ennakoitavaa. Silloin hän voi tietää ja luottaa siihen, että herättyäni saan aina aamupalan tai hampaiden harjauksen jälkeen mennään sänkyyn. Silloin ei tarvitse joka päivä kiistellä näistä perusasioista. Eli rutiinit ovat hyväksi. Mutta ovatko ne sitä aina?

Pienet vauvatkin pitävät rutiineista ja ennakoitavuudesta ja jopa tarvitsevat sitä. Mutta alle puolivuotiaalla lapsella ei ole vielä sellaista vuorokausirytmiä, joka säilyisi samanlaisena päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Vaan kasvun ja kehityksen myötä unentarve, heräillä olon aika, vireystila sekä syömisen tiheys vaihtelevat vielä todella paljon. Siksi pienten vauvojen kanssa paras mittari ja kompassi ovatkin vauvan viestit, eikä niinkään kello. Vauvalla on oma tahtinsa ja oma mielensä. Jos vanhemman on hankala sopeutua pienen vauvan lapsentahtiseen ruokintaan ja rytmiin, tulee vauva-ajasta haastavampaa.

Vanhempi voi ajatella tekevänsä hyvin katsoessaan kellosta uniaikoja ja ruoka-aikoja, mutta vauva voikin protestoida sitä vastaan hyvinkin pontevasti, mikäli se ei olekaan hänen suurin tarpeensa sillä hetkellä. Joskus tarpeita voi olla monta yhtä aikaa, kuten nälkä ja väsy. Tällöin vauvan nälkä pitää saada ensin tyydytetyksi, jotta uni voi tulla. Joskus voikin olla todella mielenkiintoista tarkkailtavaa, jolloin ruoka tai uni ei vielä maistukaan, vaan vauvan uniaika hieman siirtyy. Jos haluaa satsata parempiin yöuniin, niin ilta kannattaakin rauhoittaa kotiin ja tuttuihin rutiineihin, niin unikin tulee paremmin.

Jotta vanhemmuudessa voidaan joustaa, pitää siis olla rutiineja. Koska jousto ilman rutiineja on kaaosta. Rutiinien ja jouston kultaisen keskitien löytäminen on monesti vaikeaa. Lapsen ikä vaikuttaa suuresti siihen, kuinka paljon voi olla joustoa ja kuinka paljon tarvitaan rutiineja. Pieni vauva tarvitsee usein molempia eli paljon rutiineja ja paljon joustoa. Myös lapsen perusluonne vaikuttaa siihen, kuinka paljon joustoa hän tarvitsee tai kestää. Toisella menee elämä sekaisin pienestäkin muutoksesta ja toinen nauttii vaihtelusta.

On hyvä muistaa myös se, että aina se miten vanhempi asian kokee, ei ole sama kuin miten lapsi tai vauva asian kokee. Heillä on molemmilla oma mielensä ja sitä on mielenkiintoista miettiä ja pohtia. On hyvä tarkastella mitä lapsi tekee? Jos hän vaikka itkee, niin miksi? Mitä hän mahtaa tarkoittaa? Mitä hän mahtaa ajatella tai tuntea? Samalla voi myös tarkastella mitä nämä havainnoit minussa herättävät? Herääkö minussa ärtymys, pelko, hätääntyminen vai kenties ymmärrys ja myötätunto. Meissä kaikissa herää välillä myös negatiivisia tunteita lapsemme käytöstä kohtaan. Mitä meidän tulisi silloin sille tunteelle tehdä?

Ehkä nimetä se, tunnistaa ainakin, että nyt minua ärsyttää tämä kitinä. Mutta kun alkaa miettimään niitä syitä, voi ymmärryskin sieltä löytyä. Lapsi kitisikin sitä, kun olin keskittynyt niin omiin touhuihini, etten ollutkaan häntä huomioinut pitkään aikaan. Nyt kun hän sai taas huomioita, niin mielikin parani ja ilo palasi taloon.

Jos sinulle rutiinit ovat vaikeita, harjoittele niitä. Jos sinulle joustaminen on vaikeaa, harjoittele sitä. Elämässä ja äitiydessä hienoa on se, että saa harjoitella ja oppia. Joskus voi myös mennä metsään, mutta siitäkin oppii. Mielestäni suurin tehtävä elämässä on oppia rakastamaan. Sitä ainakin itse joudun opettelemaan joka päivä lisää. Lapset ovat siinä oivia opettajia.

 

Marjo, perhetyöntekijä


(Kuva: Pixabay)


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitollisuuden ja onnellisuuden äärellä

Hemmotteluhetkiä

Lasten oikeuksien päivä