Kun vanhemmuus vie voimat
Voiko vanhemmuudessa palaa loppuun eli kokea burn outin? Miten se on mahdollista? Mistä sen tunnistaa ja mitä sen kanssa pitäisi tehdä?
Pitkittynyt uupuminen johtaa loppuunpalamiseen, myös
vanhemmuudessa. Uupunut vanhempi tekee vain välttämättömät asiat lapsensa
hyväksi, mutta ei kykene iloitsemaan lapsen kanssa olemisesta. Uupuminen
heikentää vanhemman tunteiden säätelyä ja vaikuttaa etäännyttävästi vanhemman
ja lapsen suhteeseen. Vanhemmalle voi tulla myös fyysisiä ja psyykkisiä oireita
kuten uniongelmia, sydämen tykytyksiä, levottomuutta, ahdistusta ja masennusta.
Vanhemman uupuminen saattaa vaikuttaa niin, että lapsi jää vaille riittävää
huomiota, mielekkäitä virikkeitä, positiivista palautetta ja rauhallista läsnäoloa.
Tällöin lapsen käytös voi muuttua levottomaksi, aggressiiviseksi, sulkeutuneeksi
tai vetäytyväksi.
Kukaan vanhempi ei uuvu tahallaan. Päinvastoin. Vanhempi on nimenomaan
yrittänyt olla hyvä ja täydellinen ja pärjätä kaikessa, usein vielä aika yksin.
Mitä tunnollisempi vanhempi on ja mitä paremmin yrittää vanhemmuutta ”suorittaa”,
niin sitä suurempi riski on uupua. Tutkimusten mukaan uupumista vanhemmuudessa
aiheuttavat taloudelliset vaikeudet, työllistymisen vaikeus, lapsen
erityispiirteet, vanhemman nuori ikä ja perfektionismi. Myös univaje, jatkuva
multitaskaaminen, kodin meteli sekä kodin ja perhe-elämän vertailu muihin lisäävät
riskiä uupumiseen.
Älä syyllistä itseäsi uupumisesta, vaan harjoittele
itsemyötätuntoa: ”Voi kun minulla on ollut viime aikoina vaikeaa. On täysin
ymmärrettävää, kun voimani ovat vähissä. Keneltähän saisin apua? Mitä
oikeastaan tarvitsisin eniten?”
Mistä merkeistä sinä itse huomaat, että sinulla alkaa
voimat vähentyä?
Jos uuvut työpaikalla, haet sairaslomaa, lepäät ja lataat
akkujasi jonkin aikaa. Mutta kun uuvut kotona lapsen kanssa, niin samaa
mahdollisuutta ei ole. Mikä silloin avuksi?
Samat asiat, mitkä ennaltaehkäisevät vanhemmuuden
loppuunpalamista myös hoitavat sitä!
· Ota säännöllisesti aikaa itsellesi tavalla tai
toisella ja tee silloin sitä mistä nautit. Pienikin oman ajan hetki kantaa
pitkälle arjessa.
·
Lähde luontoon yksin tai lapsen kanssa, se
vähentää stressiä. Metsä rauhoittaa ja virkistää samaan aikaan. Voit kävellä,
katsella, istuskella ja hengitellä syvään.
·
Kuuntele mieleistäsi musiikkia tai nauti
täydestä hiljaisuudesta vastamelukuulokkeilla.
·
Venyttele, rasvaa ihoasi, hiero itseäsi tai tee lapsen kanssa hierontavaihtarit, lakkaa kynnet tai tee kasvohoito.
·
Ota lämmin suihku tai kylpy, käy saunassa tai tee
itsellesi jalkakylpy.
·
Sytytä tuoksukynttilä, ota kuppi teetä, pala
suklaata ja katsele kiireettä ulos ikkunan takana leijailevia lumihiutaleita.
·
Istu parvekkeella, kuuntele lintujen laulua ja
ihaile auringonlaskua.
· Halaa lastasi joka päivä, mielellään useita kertoja päivässä. Joskus on hyvä halata myös itseään. Puhu lapsellesi kauniisti, kehu joka päivä. Samoin itseäsi. Hassuttele aina kun voit. Joskus on hyvä madaltaa rimaa ja ottaa oppia lasten rennosta asenteesta. Naura aina kun siihen on vähänkään aihetta.
·
Kehitä harrastus, jota voit tehdä lapsen kanssa.
Se voi olla, vaikka kotijumppa, kotitanssitunti, askartelu, maalaus, värittäminen,
letittely, leipominen, pyöräretki, uimahalliin meno tai vaunulenkki. Mielikuvitus on
rajanasi.
·
Lue kirjaa, kudo sukkaa, kuuntele podcastia,
katsele lempisarjaasi, kokoa palapeliä tai täytä ristikkoa.
·
Istu rauhassa ja katsele lapsesi puuhia. Ei ole
mihinkään kiire. Katsele. Huomaa lapsessasi söpöjä ja hauskoja piirteitä, ominaisuuksia
ja tapoja. Nauti, ole läsnä ja hengitä.
·
Lisää yhteisöllisyyttä tavalla tai toisella. Käy
kerhoissa, soita ystävälle, kutsu kaveri ja hänen lapsensa kylään, mene
puistoon lapsen kanssa.
·
Pyydä tarvittaessa avuksesi kotipalvelua,
sukulaista tai kaveria arjen askareisiin.
·
Jos olet masentunut, pyydä apua neuvolasta. Voit
päästä keskustelemaan neuvolapsykologin kanssa mieltäsi painavista asioista ja
tarvittaessa saada mielialaa nostattavaa lääkitystä. Älä jää asian kanssa yksin!
Mitkä ovat sinun keinojasi
taistella uupumista vastaan?
Lisää sitä arkeesi mikä toimii ja
vähennä sitä mikä ei toimi. Olet oman elämäsi paras asiantuntija. Hyvä ja
riittävä juuri itsenäsi. Tsemppiä loppuvuoteen kaikille teille arjen
sankareille!
Marjo, perhetyön ohjaaja
(Kuva: Pixabay)