Ihanat Mamat

Mitä toivot tulevalta joululta ja juhla-ajalta? Kenties lepoa, kiireettömyyttä ja yhteistä aikaa perheen kesken. Omalla lahjatoivelistallani voisi olla läsnäoloa, halauksia, rakkautta, hyviä muistoja ja ennen kaikkea kiitollista mieltä. Näitä toivon lisää itselleni ja läheisilleni. Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa. Hän sanoi: ”Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta. Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe. Toinen on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, myötätunto, totuus ja luottamus.” ”Kumpi susi voittaa?”, kysyi lapsi. ”Se, jota ruokit”, vastasi vanhus. Tässä kertomuksessa piilee suuri viisaus. Se asia tai tunne, mille annamme elämässämme aikaa ja valtaa lisääntyy. Kun taas se mitä emme harjoita ja helli kutistuu. On esimerkiksi huomattu, että kiitolliset ihmiset ovat onnellisimpia ihmisiä. Riippumatta heidän varallisuudestaan, koulutuksestaan tai muista lä

Meille on kaikille annettu useita aisteja, joiden kautta havainnoimme ympäröivää maailmaa: näemme, kuulemme, tunnemme. Tänään makustellaan pieni hetki maku- ja hajuaistin maailmassa. Miltä maistuu mukava elämä? Voiko maku ja tuoksu yhteistyössä jättää mukavan muistijäljen lapsuuteen? Muistatko vielä miltä tuoksui lapsuutesi kodissa? Entäpä mummolassa? Tuoksumuistimme voivat olla moninaiset, aina pullantuoksuisesta äidistä tupakan- tai viinankäryiseen lapsuuskotiin. On mukavia muistoja, mutta myös hajuja, jotka saavat voimaan meidät huonosti ja jota välttelemme.  Kevään raikas tuoksu voi saada meidät heräämään omasta talviunestamme, syysmetsän raikkaudella on voima passittaa viikon työpaineet taakseen. Raskausaikana naisen keho voi herkistyä useille tuoksuille – niin hyvässä kuin huonossa. Toiset meistä rakastavat tuoksukynttilöitä ruususta laventeliin, mutta hajusteallergiset voivat jopa menettää äänensä pientenkin tuoksujen tulvassa. Itse muistan överisti parfymoidun kerrostalon

Olet ehkä huomannut, että lokakuu on ollut vaaleanpunainen. Tänä syksynä on ollut kaunis ruska puissa ja luonnon värimaailma on antanut parastaan. Revontulet, aamuruskot ja auringonlaskut ovat leikitelleet värikkäinä useita kertoja. Mediassa ja somessa on kirjoiteltu myös paljon vaaleanpunaiseen liittyen. On postailtu sydämiä facebooksivuille ja kiinnitetty Roosa-nauhoja rintapieliin. Perjantaina 12.10.2018 vietettiin Suomessa Roosa nauha-päivää.  Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla kerätään varoja suomalaiseen rintasyöpätutkimukseen sekä potilaille ja omaisille tarjottavaan asiantuntevaan neuvontaan. Roosa nauha -keräyksen viesti on välittää toivoa kaikille sairastuneille ja heidän läheisilleen. Kampanjan tunnus on vaaleinpunainen silkkirusetti eli tietoisuusnauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailmaa. Virallinen kampanja- ja keräyskuukausi on lokakuu. Tämän vuoden Roosa nauhan suunnitteli Anna Puu. Nauhassa on kultainen salama symboloimassa voimaa, juu

Syksy on tuonut mukanaan monenlaista kerättävää; omenia, sieniä ja puolukoita. Sieniä löysin pari litraa viimeiseltä metsäreissultani. Metsän kultaa eli suppilovahveroita ja mustatorvisieniä. Niistä saa hyvää kastiketta, risottoa tai sienipiirakkaa. Olemme istuttaneet kaksi omenapuuta jo useampi vuosi sitten, mutta satoa emme ole niistä vielä saaneet. Onneksi toisille satoa on tullut yli omien tarpeiden. Olemme jo monena vuonna käyneet keräämässä ylimääräisiä omenia, joko tutuiltamme tai lahjoitetaan -ilmoituksen perusteella. Niistä on sitten syntynyt hilloa, omenahyvettä ja omppupiirakkaa. Yhtenä sunnuntaina päätin jälleen leipoa ja testata syksyn hittireseptiä eli  Kaikkien kehumaa omenapiirakka a . Linkin reseptiin löydät klikkaamalla piirakan nimeä. Minulla on kolme tyttöä ja yksi poika. Tytöt ovat aina olleet innokkaita leipojia, joten kysyin olisiko joku heistä kiinnostunut tulemaan leipomaan kanssani. Yksi toisensa jälkeen ilmoitti, että oli muuta tekemistä juuri nyt.

Kuulin joitakin vuosia sitten kertomuksen, joka on jäänyt mieleeni. En muista mistä sen kuulin tai luin, joten en voi nyt kiitosta ja kunniaa antaa siitä kenellekään. Kertomus sopii niin lapsille, kuin aikuisillekin ja sitä voi myös visualisoida näyttelemällä tai pöytäteatterin keinoin. Oli kaksi veljestä, jotka olivat eläneet sovussa naapureina jo 40 vuotta. Erään kerran heille kuitenkin tuli riitaa, jota seurasi välirikko ja viikkojen mykkäkoulu. He eivät puhuneet toisilleen, eivät tervehtineet toisiaan, eivätkä olleet näkevinäänkään toisiaan. Eräänä päivänä vanhempi veli tapasi puusepän, joka kyseli töitä. Hetken mietittyään vanhempi veli tarjosi puusepälle projektin. Hän pyysi puuseppää rakentamaan veljesten pihojen väliin 2 metriä korkean aidan, jottei veljesten tarvitsisi nähdäkään toisiaan. Nuorempi veli oli kaivatuttanut riidan jälkeen syvän ojan tonttien väliin jo aiemmin ja vanhempi veli ajatteli näin myös kostavansa veljelleen. Puuseppä ryhtyi töihin heti. Vanhempi vel

Nyt se tuli! Ensimmäistä kertaa eläissäni. Tähän asti olen pystynyt sitä taitavasti vihjailuista ja mieleen hiipivistä epäilyksistä huolimatta karttelemaan.  Ikäkriisi. Kaikki alkoi siitä, kun taivuin perheen teknoälyjen painostuksen alla ja ostin uuden älypuhelimen. Toisen.  Ensimmäinen kesti vaivaiset viisi vuotta.  Oli kuitenkin minulle jo tutuksi tullut ja mieluinen, joten en halunnut siitä luopua, vaikka kuoret oli hajalla, lasi säröillä, muisti täynnä, kuvia ei saanut enää tallennettua, päivityksiä tehtyä jne. yms. Tämä ei herättänyt minussa kuitenkaan mitään fossiiliepäilyjä, olinhan lähinnä vain ylpeä itsestäni, kun en kuulunut nykyteknologian kerskakuluttajiin.  Päädyin siis ostamaan uuden puhelimen.  Tai en minä sitä itse ostanut, puoliso kävi ostamassa sen, minkä Verkkokaupan valikoimasta valitsin.  Tai siis en minä itse sitä valinnut, poikani sen valitsi antamieni reunaehtojen perusteella.  Enkä minä itse sitä käyttökuntoon saanut. Molemmat perheen miespuoliset tekoäl

Tänään alkoivat koulut, eskarit ja päiväkodit monissa perheissä. Ollaan uuden äärellä ja samalla arki taas pyörähtää käyntiin. On perhosia vatsassa jännityksestä, kenties huolta pärjäämisestä ja samalla iloa kun tapaa kavereita pitkän kuuman kesän jälkeen. Opitaan paljon uutta. Miten täällä toimitaan? Kuinka kuljetaan? Mitkä ovat tämän paikan säännöt ja tavat toimia? Opinko lukemaan? Onkohan uusi vieras kieli kovin vaikeaa? Vanhemmat tuntevat haikeutta. Nytkö se loma jo loppui? Koulutie alkaa. Ei ole kotona enää ihan pikkulasta. Samaan aikaan voi tuntea myös pientä helpotusta. Selvittiin kesän tiskivuorista, pyykkikasoista ja lasten nahisteluista. Selätettiin pikkulapsiaika. Saatiin nuorimmainenkin opetettua uimaan ja pyöräilemään. Pyöräilystä puheen ollen, se olikin vaikeaa. Meinasi jo usko loppua itselläkin. Lapsi laittoi henkiset jarrut päälle heti kun pyöräilyn opettelusta puhuttiinkaan. Kun sitten viimein rohkaisun, houkuttelun ja lahjonnan jälkeen päästiin pyörän kanssa liiku

Tervetuloa lukemaan Ihanat Mamat blogia. Tämän blogin tarkotus on antaa ääni erilaisille naisille ja äideille. Blogi on Tampereen NNKY:n Itu-perhetyön ylläpitämä. Työntekijät, asiakkaat, asiantuntijat ja äidit kirjoittavat täällä elämästä, äitiydestä, naiseudesta ja omista oivalluksistaan. Äidiksi kasvu on matka, jolla ei ole loppua. Se alkaa silloin, kun ajatus vauvasta hiipii ensimmäisen kerran mieleen. Silloin alkavat unelmat äitiydestä elää. Kun raskaustesti näyttää positiivista läikähtää rinnassa jotain lämmintä. Raskauden edetessä vatsa kasvaa, vauva alkaa liikkua ja tulla konkreettisemmaksi. Syntyy mielikuvavauva. Hankitaan tarvikkeita ja vaatteita pikkuiselle. Käydään synnytysvalmennuksessa. Kuunnellaan hyviä ja huonoja tarinoita synnytyksistä ja vauva-ajasta. Omalle kohdalle toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Lopulta pieni ihme nostetaan rinnallesi. Katsot vauvaa syvälle silmiin ja tiedät, että te kuulutte yhteen. Miten jotain näin pientä voi rakastaa näin paljon? Si