Tekstit

Vanhemmuuden vinkki vitonen

Kuva
  1.       Kun uusi vauva syntyy perheeseen, menee aikaa, kunnes hän solahtaa osaksi perhettä. Uusien tapojen ja rutiinien oppiminen vie aikaa. Uuden perheenjäsenen temperamentin, mieltymysten ja tarpeiden tunnistaminen, niihin sopeutuminen ja niihin reagoiminen oikea-aikaisesti vaatii harjoitusta ja opettelua koko perheeltä. Myös isommat sisarukset saattavat reagoida hyvin eri tavoin uuteen tulokkaaseen. Anna siis sopeutumiselle aikaa. Se voi viedä hyvinkin jopa koko vauvavuoden. Mutta enemmin tai myöhemmin hitsaudutte kyllä tiiviiksi perheeksi.   2.       Anna tilaa kaikille tunteille. Anna sanoja kaikille tunteille. Kysy. Ihmettele ääneen. Rohkaise ja lohduta. Tämä vinkki pätee suhtautumiseen niin itseen kuin lapseenkin. Olisi hienoa, jos koko perheen tunneilmapiiri ja tunteiden ilmaisu voisi rakentua tämän varaan.   3.       Ota säännöllisesti aikaa myös itsellesi. Tarvitset sitä pysyäksesi virkeämpänä ja välittävämpänä vanhempana. Pienikin hengähdystauko arjen pyöritykse

Hemmotteluhetkiä

Kuva
Jokainen tarvitsee arjessaan lepohetkiä ja pientä hemmottelua. Myös me äidit. Erityisesti me äidit. Lepo- tai hemmotteluhetken ei monestikaan tarvitse olla mitään valtavan suurta ja ihmeellistä. Vain hetken aikaa jotain mikä rauhoittaa, tasapainottaa, virkistää tai piristää mieltä. Syvään hengittäminen rauhoittaa. Hiljaisuudesta nauttiminen voi nollata pään. Metsässä kävely virkistää. Ystävän kanssa rupattelu piristää. Puiston penkille istahtaminen ja joka aistilla ympäristön havainnointi voi olla hyväksi keskellä kiireistä päivää. Päiväkirjaa kirjoittamalla tai kuuntelemalla musiikkia voi saada vaikeitakin tunteita purettua päivän päätteeksi. Iltateen voi nautiskella rauhassa kynttilän valossa lasten nukahdettua. Tai hemmotella silloin itseään kotitekoisella kasvohoidolla. Mitä jos otettaisiin päivässä 15 minuuttia aikaa itselle? Voit valita jonkin tietyn hetken siihen, mikä on paras sinulle. Se voi olla lapsen päiväunien aikaan tai ennen kuin haet hänet kerhosta, päiväkodista tai

Tiedän vain, etten tiedä mitään

Kuva
Koulut ovat alkaneet ja kesäloma on takanapäin. On paljon uuden oppimista ja vähän jännitettävääkin. Joku lapsi aloittaa ensimmäistä kertaa kerhossa tai palaa päiväkotiin pitkän kesän jälkeen. Vanhemmat miettivät miten lapsi pärjää ja jaksaa taas tiivistä arkea. Lasta jännittää saako kavereita ja miten selviää ikävän tunteen kanssa. Joku itsenäistyvä koululainen alkaa harjoitella kulkemista kouluun ja takaisin yksin, ilman saattajaa. Vanhemmalla on silloin usein kädet ristissä ja peukut pystyssä, että sekin alkaisi sujumaan hyvin. Joku aloittaa opiskelut pitkän tauon jälkeen ja pohtii osaako edelleen oppia uutta. Toinen vaihtaa työpaikkaa ja toivoo pääsevänsä nopeasti kiinni uuteen työtehtävään ja solahtavansa mukavasti työyhteisöön. Joku jatkaa jo tutuissa kuvioissa, vaikka ehkä kaipaakin jotain uutta.   Syksyllä ollaan usein tavalla tai toisella uuden äärellä. Uusi kouluvuosi, uusi harrastus, uusi kampaus, uusi asuinpaikka, uudet mahdollisuudet ja uudet unelmat. Samalla usein toi

Lepoa ja leikkiä

Kuva
Kesä on tullut kaikessa komeudessaan ja on päästy nauttimaan ihanasta auringosta, lämpenevistä vesistöistä sekä kukkivasta luonnosta. Suurin osa kesästä ja lomasta on kuitenkin vielä edessäpäin. On siis vielä lisää mitä odottaa. Miksi kesä ja loma ovat niin kovin odotettuja? Ehkäpä siksi, että silloin on vapaa aikatauluista ja suorituksista. On aikaa levätä, nauttia ja tehdä sitä mitä sydän haluaa. Toki lapsiperheessä lepo on erilaista kuin lapsettomassa perheessä. On paljon arjen rutiineja, jotka pitää hoitaa oli sitten loma tai arki. Mutta silti lastenkin kanssa loma on lomaa. Voi puistoilla, käydä kylässä, voi uida, nukkua mahdollisesti hieman pidempään tai viettää yökkäriaamupäivää. Ennen kaikkea on aikaa olla ja aikaa leikkiä. Merkittävää taitaa olla se, ettei ole kiire mihinkään. Voi elää juuri tässä ja nyt. Ei tarvitse murehtia mennyttä tai huolehtia huomisesta. Vain tämä päivä ja hetki riittää. Itseasiassa luin juuri jostakin, että avain onneen on tässä hetkessä olemisen ta

Itsesäätely ja vanhemmuuden psyykkinen kestävyys

Kuva
Tämän kevään Ensi- ja turvakotien liiton järjestämässä Vauvapysäkki-webinaarissa käsiteltiin monessakin luennossa itsesäätelyä ja vanhemmuuden resilienssiä eli psyykkistä kestävyyttä. Olen tässä blogikirjoituksessa käyttänyt lähteenä kahden psykologin; Saara Nolvin ja Eeva-Leena Katajan luentoja tuosta webinaarista. Mitä itsesäätely on? Ensimmäisenä itsesäätely sanasta tulee mieleen omien tunteiden säätely ja ilmaiseminen rakentavasti. Sitä se toki onkin, mutta se on paljon muutakin. Se on tunteiden ja harmituksen sanoittamista, niiden kohtaamista sekä tasaamista, hetkessä hengitellen. Kaikki vahvat tunteet tarvitsevat itsesäätelyä; kiukku, suru, pelko ja ahdistus. Toisinaan jopa ilo tai yllättyneisyys tarvitsee itsesäätelyä kaveriksi. Usealla meistä on varmaan kokemuksia naurukohtauksesta sopimattomassa tilanteessa. Ne ovat kiusallisia (ja hervottomia hetkiä), mutta siinä kohtaa itsesäätely ei vain toiminut toivotulla tavalla. Itsesäätelyä tarvitaan myös keskittymiseen, vaikkapa

Inhimilliset tunteet

Kuva
 Tuli tarve kertoa, että se, että ihmisellä on tunteita, ei tarkoita sitä, että hän on epävakaa se, että on vihainen, ei tarkoita sitä, että on epävakaa se, että provosoituu, kun provosoidaan, ei tarkoita sitä, että on epävakaa se, että on surullinen, ei tarkoita sitä, että on epävakaa se, että on hyviä ja huonoja päiviä, ei tarkoita sitä, että on epävakaa se, että muuttaa mielensä, peruu tapaamisen, ei vastaa aina puhelimeen, on joskus ristiriitainen, ei halua jatkaa satuttavia ihmissuhteita tai tuottaa muille pettymyksen, ei tarkoita sitä, että on epävakaa vaan että on inhimillinen ihminen. Vielä loppuun haaste: entä sitten, jos olisikin? Antaako se luvan vähätellä, mitätöidä, kohdella huonosti ja olla ottamatta vastuuta omasta osuudesta? Kun se toinen kerran on niin epävakaa. Kiitos (ja ei kiitos). Merja, kirjallisuusterapiaohjaaja                                                                                                              (kuva: Pixabay)

Riittävän hyvä vanhemmuus

Kuva
Joitakin viikkoja sitten keskustelimme eräässä ryhmässä siitä,  mitä on riittävän hyvä vanhemmuus . Jäin pohtimaan kysymystä, sillä se on todella hyvä ja haastavakin kysymys. Jokainen vanhempi on sitä varmasti jossain kohtaa miettinyt ja peilaillut omaa vanhemmuuttaan johonkin ideaalivanhemmuuteen. Täytyy kuitenkin heti aluksi todeta, että täydellistä vanhemmuutta ei ole olemassakaan. Ei ainakaan tässä maailmassa. Mieluummin voisi todeta, että riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös ajoittaiset riittämättömyyden tunteet ja arjen pienet virheetkin. Ne ovat meille kaikille tuttuja. Jokainen lapsi on erilainen, niinpä vanhemmuuskin etsii jokaisen lapsen kohdalla hieman erilaisia uomia. Tärkeää on kuitenkin yhteys, että se säilyy ja palautuu aina, ristiriitojenkin jälkeen. On lapselle jopa parempi, että hänellä on inhimillinen vanhempi kuin täydellinen vanhempi. Koska erilaisten tilanteiden ja joskus pettymystenkin kautta lapsi oppii tunteiden säätelyä ja hankalistakin tilanteistä sel