Äitiyden myötä muuttuva minäkuva
Äitiys voi vaikuttaa voimakkaasti naisen minäkuvaan. Minäkuva voidaan jakaa sosiaaliseen, emotionaaliseen, fyysiseen ja suoritusminäkuvaan. Lisäksi jokainen minäkuvan osa-alue voidaan vielä jakaa a. tämänhetkiseen minäkuvaan, eli ominaisuuksiin, joita yksilö uskoo tällä hetkellä itsellään olevan b. ihanneminäkuvaan, eli ominaisuuksiin, joita haluaisi itsellään olevan ja c. normatiiviseen minäkuvaan, eli ominaisuuksiin, joita yksilö uskoo, että hänellä pitäisi muiden mielestä olla. Ristiriitaa aiheuttaa, jos nämä poikkeavat kovasti toisistaan.
1.
Fyysinen minäkuva: Raskaus
ja synnytys voivat vaikuttaa naisen kehoon merkittävästi. Joillekin tämä voi
aiheuttaa positiivisia tunteita, kun he näkevät kehonsa kyvyn synnyttää elämää.
Toisille se voi aiheuttaa epävarmuutta kehon muutoksista ja yrittämisestä
palata aiempaan fyysiseen kuntoon. Miten on sinun kohdallasi? Onko vaikeaa
sovittaa äitiys naiseuteen? Mitkä seikat vaikuttavat siihen, kuinka
naiselliseksi koet itsesi? Miten mahdollinen puoliso on suhtautunut muutoksiin?
Näistä asioista kannattaa myös puhua puolison kanssa. Myös sisäinen puhe
vaikuttaa siihen, miten koet kehosi. Kannattaa opetella lempeää sisäistä
puhetta. Minkälainen liikunta on rakastavaa kehoasi kohtaan tässä hetkessä
(kaikki liikunta ei sitä ole)? Millä tavoin seksuaalisuus liittyy naiseuden
kokemiseen?
2.
Sosiaalinen minäkuva (käsitys vuorovaikutussuhteistamme): Äidiksi tuleminen tuo mukanaan uuden
roolin ja suuren vastuun. Tämä voi muuttaa minäkuvaa, kun nainen sopeutuu
äitiyteen ja oppii tasapainoilemaan äidin roolin ja muiden elämänalueiden
kanssa. Lisäksi sosiaalinen vertailu voi vaikuttaa naisen minäkuvaan ja
aiheuttaa paineita olla “hyvä äiti”. Äidiksi tuleminen vaikuttaa usein myös
vanhoihin kaverisuhteisiin tai omaan rooliin kaveriporukassa. Moni kokee
yksinäisyyttä.
3.
Emotionaalinen minäkuva (käsitys luonteesta ja persoonallisista
ominaisuuksista): Äitiys
herättää monenlaisia tunteita, kuten rakkaus, ilo, huoli, ahdistus, viha ja
pelko. Nämä tunteet voivat vaikuttaa minäkuvaan ja itsetuntoon. Erityisesti jos
on mieltänyt itsensä rauhalliseksi ja on tottunut olemaan ilmaisematta ainakaan
vaikeita tunteita, mutta äitiys saakin yhtäkkiä voimakkaita tunteita pintaan.
Äitiyden “raamit” saattavat myös olla kapeammat kuin naisen, jolla ei ole lapsia.
Koetko, että äidin pitäisi olla tietynlainen ominaisuuksiltaan? Muista, että
jokainen saa olla omanlaisensa äiti, ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin!
4.
Suoritusminäkuva (käsitys älykkyydestä ja kyvyistä): Erityisesti jos on aiemmin tottunut
“suorittamaan” elämää ja pärjäämään kaikessa, voi äitiyden mahdollisesti herättämät
epävarmuuden tunteet uuden edessä olla vahvasti ristiriidassa aiemman minäkuvan
kanssa. Joskus saattaa myös olla vaara alkaa ”suorittaa” äitiyttä, jolloin
läsnäolo saattaa unohtua. Itse olen sitä mieltä, että tuoreena äitinä
saa ja ehkä kuuluukin olla vähän hukassa. On hienoa, jos sen pystyy hyväksymään
ja antamaan itselleen aikaa rakentaa minäkuvaansa uudelleen. Uskon tämän olevan
lapsenkin etu.
Voit pohtia jokaisen minäkuvan osa-alueen kohdalla, millainen on sinulla tämän osa-alueen tämän hetkinen minäkuva suhteessa ihanneminäkuvaan ja normatiiviseen minäkuvaan, onko ristiriitaa näiden välillä?
Itselläni esimerkiksi äidiksi tultuani fyysinen minäkuva säilyi positiivisena, palauduin nopeasti ja olin kaikin puolin ihan tyytyväinen kehooni ja ylpeä siitä, miten se oli pystynyt tuottamaan uutta elämää. Sosiaalinen minäkuvanikin oikeastaan vain vahvistui äitiyden myötä, sillä olin äitipiireissä kuin kala vedessä ja minulla oli valtavasti äitikavereita. Olin myös tyytyväinen suoritusminäkuvaani, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna sorruin ehkä hieman liikaa juuri äitiyden suorittamiseen, jolloin läsnäoloni (erittäin tärkeä asia vanhemmuudessa) kärsi.
Vaikein minäkuvan alue minulle oli emotionaalinen minäkuva, sillä esikoiseni oli hyvin vaativa lapsi, joka herätti minussa paljon vaikeita tunteita, joita häpesin. En mitenkään pystynyt täyttämään omaa äitiyden ihannettani aina lempeästä ja kärsivällisestä äidistä. Ehkä yritin myös tiedostamattani kompensoida kokemaani emotionaalisen minäkuvan “heikkoutta” suorittamalla äitiyttä muilta osin mahdollisimman täydellisesti, mikä johtaa helposti uupumiseen ja lisää todennäköisesti entisestään vaikeita tunteita.
Nykyisin
olen jo oppinut suhtautumaan lasteni herättämiin vaikeisiin tunteisiin
lempeämmin ja kysymään itseltäni, mistä ne tulevat (usein omasta lapsuudesta) sekä
lohduttamaan itseäni. Ja toisaalta hyväksymään sen, ettei vanhemmuuden tarvitse
eikä se voi olla aina täydellistä, vaan siihen kuuluu myös epäonnistumista. Tämän
seurauksena minusta on lopulta tullut toivomani lempeämpi ja kärsivällisempi
äiti.
Anne, perhetyön ohjaaja
