Ihanat Mamat

Kuuluisa lastenlääkäri ja psykoanalyytikko Donald Winnicott nosti 1950-luvulla esiin leikin suuren merkityksen lapsen kehitykselle. Hän totesi, että parhaat edellytykset lapsen leikin kehittymiselle antaa äidin (ts. vanhemman) kyky antautua mukaan leikkisyyteen. Winnicott kutsui tätä äidin ja vauvan välille kehittyvää tilaa "siirtymätilaksi", jota voi ajatella myös tietynlaisena lepopaikkana ja luovuuden kehtona lapsen sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Keskittyessään toisiinsa leikissä vauva ja vanhempi voivat kohdata toisensa rikkaalla tunnetasolla. Tällöin he jakavat tärkeitä tunteita ja kokemuksia, kuten iloa, uteliaisuutta sekä löytämisen ja oppimisen riemua. Vauvasta on ihanaa, jos vanhempi välillä hassuttelee ja käyttää mielikuvitusta sekä hyväntahtoista huumoria. Vauvalle voikin kehittyä jo varhain alku huumorintajulle, joka antaa hänelle hyviä eväitä kasvuun. Siirtymätilassa syntyneiden taitojen avulla lapsen on helpompi harjoitella myös erossa oloa äidistä ja

”Kanna lasta kaksi vuotta, jos et kanna, kanna koko elämä.” Tähän lauseeseen kiteytyy varhaisen vuorovaikutuksen merkitys. Vauva tarvitsee vanhemman hoivaa, niin että hänen tarpeensa tunnistetaan ja niihin vastataan. Lapsena saatu hoiva ja huolenpito luovat perustan tasapainoiselle ja turvalliselle elämälle. Fyysisten tarpeiden tunnistamisen lisäksi vauvan tunteiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen riittävällä herkkyydellä on myös tärkeää. Vanhempi auttaa vauvaa tämän tunteiden säätelyssä. Äiti rauhoittaa itkuisen tai pelästyneen vauvan ottamalla tämän syliin, keinuttelemalla tätä ja puhumalla lempeästi ja rauhoittavasti; oi sinä pelästyit, ei ole mitään hätää. Näin vauva kokee, että hänen tunteensa on huomattu, niihin on reagoitu rauhoittavasti ja häntä on autettu siirtymään toiseen tunnetilaan. Ei olekaan enää mitään hätää ja pahaolo meni ohi äidin turvallisessa sylissä. Varhaista vuorovaikusta on kaikki mitä vauvan kanssa tehdään. Sitä on laulut, leikit, lorut, kantaminen