Leikki vaan on niin tärkeää!
Kuuluisa lastenlääkäri ja psykoanalyytikko Donald Winnicott nosti 1950-luvulla esiin leikin suuren merkityksen lapsen kehitykselle. Hän totesi, että parhaat edellytykset lapsen leikin kehittymiselle antaa äidin (ts. vanhemman) kyky antautua mukaan leikkisyyteen. Winnicott kutsui tätä äidin ja vauvan välille kehittyvää tilaa "siirtymätilaksi", jota voi ajatella myös tietynlaisena lepopaikkana ja luovuuden kehtona lapsen sisäisen ja ulkoisen maailman välillä.
Keskittyessään toisiinsa leikissä vauva ja vanhempi voivat kohdata toisensa rikkaalla tunnetasolla. Tällöin he jakavat tärkeitä tunteita ja kokemuksia, kuten iloa, uteliaisuutta sekä löytämisen ja oppimisen riemua. Vauvasta on ihanaa, jos vanhempi välillä hassuttelee ja käyttää mielikuvitusta sekä hyväntahtoista huumoria. Vauvalle voikin kehittyä jo varhain alku huumorintajulle, joka antaa hänelle hyviä eväitä kasvuun. Siirtymätilassa syntyneiden taitojen avulla lapsen on helpompi harjoitella myös erossa oloa äidistä ja usein hän kehittääkin itselleen esimerkiksi unilelun, joka muistuttaa lasta äidin hyvästä hoivasta, kuten tuoksu äidin huivissa.
Leikkiminen on lapsen luontainen tapa elää ja kehittyä, harjoitella ja oppia uusia asioita, mutta myös rauhoittua ja lohduttautua. Leikkiä voi olla melkein mikä vain, joka on leikkisää ja hauskaa: laulut, laululeikit, koskettelu, lorutarinat, hokemat ja piiloleikit. Usein ne muodostuvat turvallisuutta luoviksi rituaaleiksi. Leikin avulla lapsi pyrkii ymmärtämään ja jäsentämään kokemaansa ja etsimään uusia sopeutumiskeinoja.
Piiloleikit vauvasta alkaen ovat suureksi avuksi kasvavalle lapselle hänen harjoitellessaan enenevää erossa oloa sekä yksin pelottavien tunteiden kanssa selviytymistä. Tärkeätä on, että lapsi saa itse säädellä piilossa olon kestoa. Ne alkavat kukkuu-leikeillä, jolloin vauvan kasvoilla on vaikkapa sideharsovaippa ja parin sekunnin kuluttua hän sitten kiskaisee sen pois ja hän voi yhdessä äidin kanssa kokea valtavaa riemua jälleennäkemisestä. Vauva ikään kuin testaa, että äiti on pitänyt hänet eron aikana mielessään ja vielä superihanana! Vauvat rakastavat valtavasti myös esimerkiksi "missä on Joonan napa tai missä on äidin nenä" -leikkiä, joka auttaa hänen kehonkuvansa vahvistumista. Juuri nämä iloiset kohtaamiset läheisessä suhteessa ovat ihanteellista ravintoa vauvan nopeasti kehittyville aivoille.
Entä jos vanhempi ei pysty syystä tai toisesta nauttimaan leikistä vauvan kanssa? Synnytyksen jälkeinen masennus ja yksinhuoltajaäitien kova stressi vievät paljon äidin positiivisia voimavaroja. Voi olla myös, että vanhempi ei ole itse saanut kokea omassa varhaislapsuudessaan riittävästi leikkisiä hetkiä omien vanhempiensa kanssa ja tämä mielikuvituksen ja leikkisyyden alue on jäänyt puutteelliseksi vanhemman mielessä. Mutta onneksi on Siskolikan kahvila ja muita tahoja, jonne äiti voi mennä vauvan kanssa ja opetella itsekin vielä leikkimään!
Winnicott innostikin myös aikuisia leikillisyyteen ja niin sanottuun luovaan hulluuteen. Kun hän tapasi lapsia, hän meni istumaan lattialle lapsen kanssa ja antoi tämän niin halutessaan jäädä vaikka pöydän alle ja siinä sitten aloitettiin leikkisä tutustuminen.
Ritva, yh-kahvilan vapaaehtoinen
(Kuva: Pixabay)
Keskittyessään toisiinsa leikissä vauva ja vanhempi voivat kohdata toisensa rikkaalla tunnetasolla. Tällöin he jakavat tärkeitä tunteita ja kokemuksia, kuten iloa, uteliaisuutta sekä löytämisen ja oppimisen riemua. Vauvasta on ihanaa, jos vanhempi välillä hassuttelee ja käyttää mielikuvitusta sekä hyväntahtoista huumoria. Vauvalle voikin kehittyä jo varhain alku huumorintajulle, joka antaa hänelle hyviä eväitä kasvuun. Siirtymätilassa syntyneiden taitojen avulla lapsen on helpompi harjoitella myös erossa oloa äidistä ja usein hän kehittääkin itselleen esimerkiksi unilelun, joka muistuttaa lasta äidin hyvästä hoivasta, kuten tuoksu äidin huivissa.
Leikkiminen on lapsen luontainen tapa elää ja kehittyä, harjoitella ja oppia uusia asioita, mutta myös rauhoittua ja lohduttautua. Leikkiä voi olla melkein mikä vain, joka on leikkisää ja hauskaa: laulut, laululeikit, koskettelu, lorutarinat, hokemat ja piiloleikit. Usein ne muodostuvat turvallisuutta luoviksi rituaaleiksi. Leikin avulla lapsi pyrkii ymmärtämään ja jäsentämään kokemaansa ja etsimään uusia sopeutumiskeinoja.
Piiloleikit vauvasta alkaen ovat suureksi avuksi kasvavalle lapselle hänen harjoitellessaan enenevää erossa oloa sekä yksin pelottavien tunteiden kanssa selviytymistä. Tärkeätä on, että lapsi saa itse säädellä piilossa olon kestoa. Ne alkavat kukkuu-leikeillä, jolloin vauvan kasvoilla on vaikkapa sideharsovaippa ja parin sekunnin kuluttua hän sitten kiskaisee sen pois ja hän voi yhdessä äidin kanssa kokea valtavaa riemua jälleennäkemisestä. Vauva ikään kuin testaa, että äiti on pitänyt hänet eron aikana mielessään ja vielä superihanana! Vauvat rakastavat valtavasti myös esimerkiksi "missä on Joonan napa tai missä on äidin nenä" -leikkiä, joka auttaa hänen kehonkuvansa vahvistumista. Juuri nämä iloiset kohtaamiset läheisessä suhteessa ovat ihanteellista ravintoa vauvan nopeasti kehittyville aivoille.
Entä jos vanhempi ei pysty syystä tai toisesta nauttimaan leikistä vauvan kanssa? Synnytyksen jälkeinen masennus ja yksinhuoltajaäitien kova stressi vievät paljon äidin positiivisia voimavaroja. Voi olla myös, että vanhempi ei ole itse saanut kokea omassa varhaislapsuudessaan riittävästi leikkisiä hetkiä omien vanhempiensa kanssa ja tämä mielikuvituksen ja leikkisyyden alue on jäänyt puutteelliseksi vanhemman mielessä. Mutta onneksi on Siskolikan kahvila ja muita tahoja, jonne äiti voi mennä vauvan kanssa ja opetella itsekin vielä leikkimään!
Winnicott innostikin myös aikuisia leikillisyyteen ja niin sanottuun luovaan hulluuteen. Kun hän tapasi lapsia, hän meni istumaan lattialle lapsen kanssa ja antoi tämän niin halutessaan jäädä vaikka pöydän alle ja siinä sitten aloitettiin leikkisä tutustuminen.
Ritva, yh-kahvilan vapaaehtoinen
