Ajatuksia itsemyötätunnosta
Myötätunto on kyky huomata kärsimystä itsessään ja muissa, yhdistettynä haluun ja kykyyn lievittää tätä kärsimystä eri keinoin.
Vaikeina hetkinä, esimerkiksi ollessamme
ahdistuneita, surullisia tai itsekriittisiä, jäämme helposti kiinni pahenevaan
pahoinvoinnin kierteeseen. Pahoinvoinnin kierteet johtavat helposti taas
lisäongelmiin kuten murehtimiseen, ihmissuhderiitoihin, ylenpalttiseen
syömiseen tai juomiseen jne. Itsemyötätunto voi siten olla ensimmäinen askel
pahoinvoinnin kierteen katkaisemiseen.
Itsemyötätunto on taito, jota kannattaa
harjaannuttaa. Itsemyötätuntoiset ihmiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä
elämäänsä, tyytyväisempiä parisuhteissaan ja kokevat vähemmän ahdistusta ja
masennusta verrattuna henkilöihin, jotka suhtautuvat kriittisemmin itseään
kohtaan. On myös osoitettu, että itsemyötätuntoiset henkilöt vitkuttelevat
vähemmän kohdatessaan epämiellyttäviä tehtäviä, kestävät vastoinkäymisiä
paremmin niistä lannistumatta ja ottavat enemmän vastuuta omista virheistään,
verrattuna taas ihmisiin, jotka suhtautuvat itseensä kriittisemmin ja
kylmemmin.
Tunnettu psykologi Chris Germer on kiteyttänyt
itsemyötätunnon mahdolliset hyödyt seuraavanlaisella lauseella:
"Yksi itsemyötätunnon hetki voi
muuttaa päiväsi kulkua. Monta itsemyötätunnon hetkeä voivat muuttaa
elämäsi."
Itse olen huomannut huiman vaikutuksen
itsemyötätunnolla mielialaani, jos olen esim mokannut ja minulle tulee ajatus
“olen surkea”, olen opetellut muuttamaan sen muotoon “minulla on ajatus, että
olen surkea”. Sitä voi myös lauleskella ja hassutella, mikä vähentää ajatuksen
voimaa. Lisäksi saatan silitellä itseäni ja sanoa vaikka “nyt hävettää, mutta
ei hätää, se menee kyllä ohi. Voi olla, ettei kukaan muu edes enää muista
mokailuani”. Itsemyötätunto
on paras tapa hoitaa häpeää.
Oletko
ankara/vaativa itseäsi kohtaan, miten puhut itsellesi? Missä tilanteissa
itsekriittisyys aktivoituu? Itse ainakin huomaan, että kuormittavissa
elämäntilanteissa oma vaativuus ja kriittisyys itseäni kohtaan lisääntyy,
vaikka silloin pitäisi nimenomaan laskea vaatimustasoa.
Harjoitus: Itsemyötätuntoinen kirje
Mieti joku asia/tilanne elämästäsi, joka saa
sinut tuntemaan riittämättömyyttä/häpeää. Ota rakastavan henkilön näkökulma, ja
kirjoita itsellesi kirje, jossa näkyy hyväksyntä ja tuki tähän asiaan, jossa
koet riittämättömyyttä. Henkilö voi olla joku tietämäsi myötätuntoinen henkilö
tai mielikuvitushahmo.
Voisiko paras joululahja itsellesi olla aimo annos itsemyötätuntoa tai ainakin ripaus sen opettelua?
Anne, perhetyön ohjaaja