Uuden oppimisen äärellä
Tänään alkoivat koulut, eskarit ja päiväkodit monissa perheissä. Ollaan uuden äärellä ja samalla arki taas pyörähtää käyntiin. On perhosia vatsassa jännityksestä, kenties huolta pärjäämisestä ja samalla iloa kun tapaa kavereita pitkän kuuman kesän jälkeen. Opitaan paljon uutta. Miten täällä toimitaan? Kuinka kuljetaan? Mitkä ovat tämän paikan säännöt ja tavat toimia? Opinko lukemaan? Onkohan uusi vieras kieli kovin vaikeaa?
Vanhemmat tuntevat haikeutta. Nytkö se loma jo loppui? Koulutie alkaa. Ei ole kotona enää ihan pikkulasta. Samaan aikaan voi tuntea myös pientä helpotusta. Selvittiin kesän tiskivuorista, pyykkikasoista ja lasten nahisteluista. Selätettiin pikkulapsiaika. Saatiin nuorimmainenkin opetettua uimaan ja pyöräilemään.
Pyöräilystä puheen ollen, se olikin vaikeaa. Meinasi jo usko loppua itselläkin. Lapsi laittoi henkiset jarrut päälle heti kun pyöräilyn opettelusta puhuttiinkaan. Kun sitten viimein rohkaisun, houkuttelun ja lahjonnan jälkeen päästiin pyörän kanssa liikuntakentän laidalle harjoittelemaan polkemista ilman apupyöriä, alkoi uusi paniikki ja itku. Taas uutta tsemppausta, rauhottelua ja houkuttelua. Sitten kaivettiin polvisuojat ja hanskat esiin. Luvattiin ettei satu. Luvattiin pitää kiinni, ottaa vastaan ja varmistaa selusta. Ei kaatunut, mutta pelkäsi. Pelkäsi että kaatuu. Pelkäsi ettei opi. Lapsi ehdotti jo sitäkin vaihtoehtoa, että taivaassa sitten vasta opettelisi. Todettiin, että parempi ennen eskaria kuitenkin.
Sitten koitti se päivä ja hetki jota oltiin odotettu. Lapsi huomasikin, että hän vähän jo osaa. Oikeastaan jo aika paljon. Ensin 10 metriä. Sitten 20 metriä. Sen jälkeen jo koko kentän ympäri. Voi sitä iloa ja onnea. Piti kertoa muille. Näyttää videolta. Ja mennä jäätelölle. Halusi lähteä heti seuraavana päivänä uudelleen pyöräilemään. Mutta vain samalle kentälle, jos se osaaminen olikin siitä kentästä kiinni. No ei ollut kentästä kiinni. Uusi taito oli opittu ja nyt siitä nautitaan ja iloitaan.
Oppiminen ei ole välttämättä helppoa. Aina se ei tapahdu luonnostaan ja automaattisesti. Joskus sen eteen tarvitsee tehdä paljon työtä sekä saada siihen apua ja kannustusta. Sinnikkyys kuitenkin lopulta palkitaan. Mikään ei voita sitä riemua, jota lapsi kokee opittuaan jotain uutta. Se näkyy ja kuuluu. Niin sen pitääkin.
Marjo, perhetyöntekijä
(Kuva: Pixabay)
Vanhemmat tuntevat haikeutta. Nytkö se loma jo loppui? Koulutie alkaa. Ei ole kotona enää ihan pikkulasta. Samaan aikaan voi tuntea myös pientä helpotusta. Selvittiin kesän tiskivuorista, pyykkikasoista ja lasten nahisteluista. Selätettiin pikkulapsiaika. Saatiin nuorimmainenkin opetettua uimaan ja pyöräilemään.
Pyöräilystä puheen ollen, se olikin vaikeaa. Meinasi jo usko loppua itselläkin. Lapsi laittoi henkiset jarrut päälle heti kun pyöräilyn opettelusta puhuttiinkaan. Kun sitten viimein rohkaisun, houkuttelun ja lahjonnan jälkeen päästiin pyörän kanssa liikuntakentän laidalle harjoittelemaan polkemista ilman apupyöriä, alkoi uusi paniikki ja itku. Taas uutta tsemppausta, rauhottelua ja houkuttelua. Sitten kaivettiin polvisuojat ja hanskat esiin. Luvattiin ettei satu. Luvattiin pitää kiinni, ottaa vastaan ja varmistaa selusta. Ei kaatunut, mutta pelkäsi. Pelkäsi että kaatuu. Pelkäsi ettei opi. Lapsi ehdotti jo sitäkin vaihtoehtoa, että taivaassa sitten vasta opettelisi. Todettiin, että parempi ennen eskaria kuitenkin.
Sitten koitti se päivä ja hetki jota oltiin odotettu. Lapsi huomasikin, että hän vähän jo osaa. Oikeastaan jo aika paljon. Ensin 10 metriä. Sitten 20 metriä. Sen jälkeen jo koko kentän ympäri. Voi sitä iloa ja onnea. Piti kertoa muille. Näyttää videolta. Ja mennä jäätelölle. Halusi lähteä heti seuraavana päivänä uudelleen pyöräilemään. Mutta vain samalle kentälle, jos se osaaminen olikin siitä kentästä kiinni. No ei ollut kentästä kiinni. Uusi taito oli opittu ja nyt siitä nautitaan ja iloitaan.
Oppiminen ei ole välttämättä helppoa. Aina se ei tapahdu luonnostaan ja automaattisesti. Joskus sen eteen tarvitsee tehdä paljon työtä sekä saada siihen apua ja kannustusta. Sinnikkyys kuitenkin lopulta palkitaan. Mikään ei voita sitä riemua, jota lapsi kokee opittuaan jotain uutta. Se näkyy ja kuuluu. Niin sen pitääkin.
Marjo, perhetyöntekijä
(Kuva: Pixabay)
