Naisen elämää ennen ja nyt

Näin eläkkeellä ja nyt karanteenissa mielipuuhaani on kirjojen lukeminen. Sain käsiini vanhan kirjasarjan Wilhelm Moberg: Maastamuuttajat. Kirja kertoo muutaman ruotsalaisperheen muutosta Amerikkaan 1850-luvulla. Päähenkilö Kristina on parikymppinen kolmen lapsen äiti, maanviljelijän vaimo. Kun kiviset pellot ei tuota riittävästä ravintoa, mies päättää Amerikkaan muutosta ja Kristina siihen lopulta suostuu, viimeistään siinä vaiheessa kun perheen vanhin lapsi, nelivuotias tyttö kuolee nälän seurauksena. Vaivalloinen matka ja erittäin vaikeat olosuhteet perillä ennen kuin perhe pääsee elämisen alkuun uudessa maassa, ovat murtaa Kristinan. Hän sinnittelee ja ikävöi takaisin kotimaahansa. Luottamus Jumalaan ja rakkaus mieheen ja lapsiin auttaa häntä ja jotenkin hän alistuu ajan kanssa kohtaloonsa. Kristina synnyttää lisää lapsia. Jatkuva väsymys piinaa. Kahdeksas raskaus päättyy keskenmenoon ja hän selviää hengissä, mutta lääkärin mukaan seuraava raskaus olisi kuolemaksi ja mies saa ankaran puhuttelun. Mies uskoo ja pariskunta pidättäytyy yhdyselämästä joksikin aikaa ja Kristinan voimat palaavat. Molemmat puolisot kärsivät tilanteesta ja lopulta Kristina hakeutuu miehensä viereen. Kun mies estelee, Kristina perustelee, että on Jumalan tahto, että ”aviopuolisot ovat toistensa luona” ja” Kaikkivaltias tietää paremmin kuin tohtori”. Ja niin Kristina tulee raskaaksi ja kuolee keskenmenoon 37-vuotiaana.

Sitten luin viime vuonna ilmestyneen kirjan. Hanna Ryti: Rakkaudettomuus. Tässä kirjassa kerrotaan kolmesta 30-40-vuotiaasta sisaruksesta, jotka ovat kasvaneet yksinhuoltajaäidin lapsina. Lilja on  sinkku taiteilija, joka sinnittelee rahapulassa, käyttää miehiä yhden yön seksisuhteisiin, käy terapiassa puimassa äitisuhdettaan ja elämäänsä. Orvokki on menestynyt blogisti toimittaja, joka elää avoliitossa turvallisen miehen kanssa, mutta haaveilee jostain järisyttävämmästä. Elämän ihanteena vegaanius, joka jää kuitenkin enemmän pyrkimykseksi. Rosa on menestynyt balettitanssija, elää naisen ja kahden lapsensa kanssa Pariisissa. Kirjassa on siteerauksia miesblogistilta, muutoksen  saarnamieheltä, joka ennustaa maailmanloppua. Jokin sisäinen autius täyttää elämän, vaikka hampaat irvessä puurretaan  ja jotain tavoitellaan, mihinkään ei haluta sitoutua, sellainen tunne tulee. Kirjan takakannessa lukee, että kyseessä on surkuhupaisaa kerrontaa. Minusta tässä kirjassa ei ollut mitään hupaisaa, ainoastaan surullista.

Varmaan kertoo jotain minusta, kun pystyin paremmin samaistumaan Kristinan maailmaan kuin näiden kolmen sisaruksen elämään tässä hyvinvoivassa länsimaailmassa. Jäin miettimään, että oikeinkohan se kuvaa nykymenoa?

En tietenkään ihannoi 1850-luvun elämää. Esiäitiemme elämä on ollut yksinkertaisesti rankkaa. Kuinka toivoisinkaan, että Kristinalla olisi ollut käytössä turvalliset ehkäisymenetelmät ja nykyisenkaltainen terveydenhuolto. Puhumattakaan siitä mitä nyt tiedetään seksuaalioikeuksista ja hyvästä  molempia tyydyttävästä seksielämästä, joka voi toteutua hyväilyin ja läheisyydellä yhdessä keskustellen ja sopien ilman varsinaista yhdyntääkin.  

Muutama tilastoluku kuvaa  nykytilannetta hyvin. Suomessa on vähiten maailmassa imeväis-ja äitikuolleisuutta, mutta aina tilanne ei ole ollut niin hyvä kuin nykyään. Nälkävuonna 1868 lähes 40% imeväisistä kuoli ja vielä 100 vuotta sitten viidesosa, nyt enää 0,2%. Sata vuotta sitten lapsia syntyi 5, nykyisin enää reilusti alle 2 lasta per nainen niin, että nyt jo huolestutaan liian alhaisesta syntyvyydestä. Lähes kaikki äidit käyttävät neuvolapalveluja ja lapset saavat rokotukset ja ruokaa riittävästi. Naiset voivat suunnitella hyvin raskautensa ja lapsilukunsa jne. Ehkä me luotamme liikaakin siihen, että kaikki on hallinnassa ja valittavissa. Ei uskalleta sitoutua, kun pelätään että tehdään vääriä valintoja.

Nykynaisten ongelmat ovat erilaisia kuin entisten sukupolvien. Paljon on samaakin; ihmissuhdeongelmia, riittämättömyyttä, masennusta, väsymystä. Ehkä meillä olisi jotain opittavaa Kristinan asenteesta, luottamuksesta siihen että lopulta me olemme ”suuremmas käres” näin korona-aikanakin.

Tällaisia mietteitä täältä karanteenin kätköistä. Ehkä muutkin voisivat jakaa täällä lukukokemuksiaan tai muuta mitä keksivät nyt, kun korona rajoittaa normielämää?

Lämpimiä terveisiä teille kaikille ihanille mammoille, kevät tulee, valo lisääntyy!

Aira Virtala, Yh-kahvilan vapaaehtoinen


(Kuva: Pixabay)



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitollisuuden ja onnellisuuden äärellä

Hemmotteluhetkiä

Lasten oikeuksien päivä