Naisen elämää ennen ja nyt
Näin eläkkeellä ja nyt karanteenissa mielipuuhaani on
kirjojen lukeminen. Sain käsiini vanhan kirjasarjan Wilhelm Moberg:
Maastamuuttajat. Kirja kertoo muutaman ruotsalaisperheen muutosta Amerikkaan
1850-luvulla. Päähenkilö Kristina on parikymppinen kolmen lapsen äiti,
maanviljelijän vaimo. Kun kiviset pellot ei tuota riittävästä ravintoa, mies
päättää Amerikkaan muutosta ja Kristina siihen lopulta suostuu, viimeistään
siinä vaiheessa kun perheen vanhin lapsi, nelivuotias tyttö kuolee nälän
seurauksena. Vaivalloinen matka ja erittäin vaikeat olosuhteet perillä ennen
kuin perhe pääsee elämisen alkuun uudessa maassa, ovat murtaa Kristinan. Hän
sinnittelee ja ikävöi takaisin kotimaahansa. Luottamus Jumalaan ja rakkaus
mieheen ja lapsiin auttaa häntä ja jotenkin hän alistuu ajan kanssa kohtaloonsa.
Kristina synnyttää lisää lapsia. Jatkuva väsymys piinaa. Kahdeksas raskaus
päättyy keskenmenoon ja hän selviää hengissä, mutta lääkärin mukaan seuraava
raskaus olisi kuolemaksi ja mies saa ankaran puhuttelun. Mies uskoo ja
pariskunta pidättäytyy yhdyselämästä joksikin aikaa ja Kristinan voimat
palaavat. Molemmat puolisot kärsivät tilanteesta ja lopulta Kristina hakeutuu
miehensä viereen. Kun mies estelee, Kristina perustelee, että on Jumalan tahto,
että ”aviopuolisot ovat toistensa luona” ja” Kaikkivaltias tietää paremmin kuin
tohtori”. Ja niin Kristina tulee raskaaksi ja kuolee keskenmenoon 37-vuotiaana.
Sitten luin viime vuonna ilmestyneen kirjan. Hanna Ryti:
Rakkaudettomuus. Tässä kirjassa kerrotaan kolmesta 30-40-vuotiaasta
sisaruksesta, jotka ovat kasvaneet yksinhuoltajaäidin lapsina. Lilja on sinkku taiteilija, joka sinnittelee
rahapulassa, käyttää miehiä yhden yön seksisuhteisiin, käy terapiassa puimassa
äitisuhdettaan ja elämäänsä. Orvokki on menestynyt blogisti toimittaja, joka
elää avoliitossa turvallisen miehen kanssa, mutta haaveilee jostain
järisyttävämmästä. Elämän ihanteena vegaanius, joka jää kuitenkin enemmän
pyrkimykseksi. Rosa on menestynyt balettitanssija, elää naisen ja kahden
lapsensa kanssa Pariisissa. Kirjassa on siteerauksia miesblogistilta,
muutoksen saarnamieheltä, joka ennustaa
maailmanloppua. Jokin sisäinen autius täyttää elämän, vaikka hampaat irvessä
puurretaan ja jotain tavoitellaan,
mihinkään ei haluta sitoutua, sellainen tunne tulee. Kirjan takakannessa lukee,
että kyseessä on surkuhupaisaa kerrontaa. Minusta tässä kirjassa ei ollut
mitään hupaisaa, ainoastaan surullista.
Varmaan kertoo jotain minusta, kun pystyin paremmin
samaistumaan Kristinan maailmaan kuin näiden kolmen sisaruksen elämään tässä
hyvinvoivassa länsimaailmassa. Jäin miettimään, että oikeinkohan se kuvaa
nykymenoa?
En tietenkään ihannoi 1850-luvun elämää. Esiäitiemme elämä
on ollut yksinkertaisesti rankkaa. Kuinka toivoisinkaan, että Kristinalla olisi
ollut käytössä turvalliset ehkäisymenetelmät ja nykyisenkaltainen
terveydenhuolto. Puhumattakaan siitä mitä nyt tiedetään seksuaalioikeuksista ja
hyvästä molempia tyydyttävästä
seksielämästä, joka voi toteutua hyväilyin ja läheisyydellä yhdessä keskustellen
ja sopien ilman varsinaista yhdyntääkin.
Muutama tilastoluku kuvaa nykytilannetta hyvin. Suomessa on vähiten
maailmassa imeväis-ja äitikuolleisuutta, mutta aina tilanne ei ole ollut niin
hyvä kuin nykyään. Nälkävuonna 1868 lähes 40% imeväisistä kuoli ja vielä 100
vuotta sitten viidesosa, nyt enää 0,2%. Sata vuotta sitten lapsia syntyi 5,
nykyisin enää reilusti alle 2 lasta per nainen niin, että nyt jo huolestutaan
liian alhaisesta syntyvyydestä. Lähes kaikki äidit käyttävät neuvolapalveluja
ja lapset saavat rokotukset ja ruokaa riittävästi. Naiset voivat suunnitella
hyvin raskautensa ja lapsilukunsa jne. Ehkä me luotamme liikaakin siihen, että
kaikki on hallinnassa ja valittavissa. Ei uskalleta sitoutua, kun pelätään että
tehdään vääriä valintoja.
Nykynaisten ongelmat ovat erilaisia kuin entisten
sukupolvien. Paljon on samaakin; ihmissuhdeongelmia, riittämättömyyttä,
masennusta, väsymystä. Ehkä meillä olisi jotain opittavaa Kristinan asenteesta,
luottamuksesta siihen että lopulta me olemme ”suuremmas käres” näin korona-aikanakin.
Tällaisia mietteitä täältä karanteenin kätköistä. Ehkä
muutkin voisivat jakaa täällä lukukokemuksiaan tai muuta mitä keksivät nyt, kun
korona rajoittaa normielämää?
Lämpimiä terveisiä teille kaikille ihanille mammoille, kevät
tulee, valo lisääntyy!
Aira Virtala, Yh-kahvilan vapaaehtoinen
(Kuva: Pixabay)
