Muistoja äitienpäivästä
Nyt olemme taas me äidit ja isoäidit saaneet kortit,
kukkaset ja lahjat. Mutta ne kortit ovat ne kaikkein ihanimmat, kun ne on tehty
sydämen siveltimellä. Voi sitä yhteistä iloa ja silmien tuiketta, kun lapsi
ojentaa äidille itse loihtimansa kortin ja äiti kaivaa tuon yllätyksen
jännityksellä kuoresta, kiittää ja laittaa sen seinälle parhaimmalle paikalle
ihailtavaksi.
Kerron teille mieleenpainuvimmasta äitienpäivästäni. Olin
silloin 7-vuotias ja jouduimme saattamaan iso-veljeni ja isäni kanssa sairaan
äitini Heinolan reumaparantolaan. Olin käynyt edellisenä iltana poimimassa
sinivuokkoja lähimetsästä ja taisi jokunen kotipihan narsissikin tulla mukaan. Jälkeenpäin
olen ymmärtänyt, että äiti on ollut tuossa tilanteessa tuskaisen kivulias,
koska suurin osa hänen nivelistään oli voimakkaasti tulehtunut ja koko kroppa
oli hälytystilassa. Hän olisi tarvinnut ambulanssinkyydin, mutta tuolloin hän
sai tyytyä epämukavaan farmariautoomme. Kaiken kukkuraksi tie oli toivottoman
kuoppainen ja mutkitteleva. Siinä auton tärinässä minä sitten lauloin sydämeni
pohjasta äidille laulun ”Äidin sydän” ja ojensin hänelle itse tekemäni kortin
ja sinivuokot. Äiti on kertonut, että hän ei pystynyt juuri koko matkan aikana muuta
kuin itkemään kivusta ja liikutuksesta. Hän pelkäsi kuolevansa ja oli
huolissaan, miten me muut selviämme. Omat vuolaat itkuni purkautuivat sitten paluumatkalla, kun jouduimme jättämään äidin koko kesäksi sinne kauas, outoon sairaalaan.
Onneksi pääsimme kuitenkin joitain kertoja piipahtamaan hänen luonaan.
Olen miettinyt usein, mikä mahtoi auttaa minua tuona
kriisikesänä. Varmaan yksi iso tekijä oli silloin lapsenuskoni. Olin pyhäkoulussa
oppinut, miten rukouspuhelimella voi soittaa suoraan Jeesukselle Taivaaseen. Puhuinkin
joka päivä Jeesukselle äidistä ja vakuutin äidilleni, että kyllä hän paranee
kun Jeesus tietää asian. No, äiti pääsi syksyllä kotiin ja me lapset olimme
vähän aikaa tosi kilttejä, eikä edes riidelty keskenämme. Sitten elämä
normalisoitui, mutta äidin liikkumisessa oli rajoituksia ja hän joutui
käyttämään tosi paljon lääkkeitä, joista tuli kaikenlaisia sivuvaikutuksia.
Meni pari vuotta ja äiti huomasi olevansa yllättäen
nelikymppisenä raskaana. Onneksi ei tehty aborttia. Siinähän kävi nimittäin
niin, että äidin reumalääkkeet jouduttiin lopettamaan välittömästi. Vaikka hän
pärjäsi raskausaikana reuman kanssa hyvin, oli ilmeistä, että sairaus pahenisi
entisestään synnytyksen jälkeen. Mutta minun unelmani täyttyivät yli äyräiden: sain
ihanan pikkusiskon 11-vuotiaana ja äiti parani pysyvästi ja hänen reumalääkityksensä
voitiin lopettaa. Minä olin vakuuttunut siitä, että Jeesus kuuli lapsen
rukoukset ja vastasi niihin –oikein tuplasti J.
En ole halunnut ajatella, miten muutoin olisi voinut käydä.
Näin se on: äidit antavat valtavasti lapsilleen, mutta
välillä tuntuu, että lapset antavat vielä enemmän takaisinJ
Lopuksi toivotan kaikille lapsille varjelusta ja
onnistunutta paluuta päiväkotiin ja kouluun sekä äideille voimia tähän uuteen
vaiheeseen!
Ritva, vapaaehtoinen
Äidin sydän (san. Lydia Koidula, säv. Robert Theodor Hansen, suom. Hilja Haahti)
Maan päällä paikka yksi on
Niin pyhä armas verraton
Mi tarjoo lemmen turvaisan
Ja kätkee onnen kalleimman
Vain sydän äidin tunnet sen
Näin hellä on ja lämpöinen
Se riemuitsee sun riemustas
Se tuntee huolta tuskias
(kuva: Pixabay)