Kaamosselviytyjät
Olen marraskuun aikana huomannut
9-vuotiaasta pojastani outoja oireita: Ärtyisyyttä, äkkipikaisuutta,
turhautumista, ei mitään tekemistä -ajattelua. Ei huvita mennä kouluun, eikä
paljon muutakaan. Hänen perusluonteensa on kuitenkin iloinen, herkkä ja
empaattinen, todella huumorintajuinen ja hauska kaveri.
Huomaan, että tuollainen minäkin olen
ollut, lapsesta asti. Siihen aikaan maailmassa ei kuitenkaan kukaan sitä osannut
sanoittaa. Että pimeä kaamos on joillekin kuin raskas harmaa ja tunkkainen
peitto, jonka alta et pääse pyristelemään tahdonvoimalla pois. Vaikka tahtoisit
jaksaa kuten ennenkin, väsymys lannistaa, unohtelet asioita ja kaikki värittyy
negatiivisemmin kuin yleensä. Liikkuminen pimeässä tihkusateessa ei tunnu
houkuttelevalta ja makeat herkut, erityisesti suklaa, houkuttaa
serotoniinillaan ja näkyy vyötärölle kertyvänä pöhötyksenä. No, se taas ei
kohenna mielialaa, on syyllinen olo ja kierre on valmis.
En haluaisi myöntää, mutta kaamosoireet
tuntuvat pahentuvan vuosi vuodelta. Siksi olenkin joutunut miettimään tarkkaan,
miten selviydyn tästä jokavuotisesta taistelusta, kunnes helmikuun hangille
kimalteleva aurinko tuo toivon säteet tullessaan.
Ihmiskeho on hyvin kokonaisvaltainen,
niinpä on vaikea erottaa, mikä vaikuttaisi fyysisesti ja mikä psyykkisesti. Joten
kun hoidat toista, toinenkin voi paremmin. Pyrin huomioimaan ruokavaliossani,
että saisin kaiken sen, mitä kehoni tarvitsee. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio
on hyvä perusta. Kannattaa suosia värikästä ruokaa, vihreää, erilaisia
kasviksia ja marjoja. Ravinnosta pitäisi saada kaikki se, mitä tarvitsemme; vitamiineja,
hyviä rasvoja, kuituja ja hivenaineita. Sokerin ja valkoisen vehnän välttäminen
on suurta viisautta. Solut tarvitsevat ravinteita! Tavoitteena on hyvä,
tasainen verensokeri ilman väsyttäviä nousuja ja laskuja. Paula Heinonen on
sanonut, että ”Sokerista ja valkoisesta vehnästä saa vain raivareita ja leveän
takapuolen”. Koettua. Lisäksi käytössäni on muutamia lisäravinteita:
D-vitamiinia, magnesiumia, vehnänorasjauhetta, macaa, chiaa,
maitohappobakteereita ja Omega3-öljyä.
Kohtuullinen liikunta on hyväksi.
Hampaat irvessä ei kannata väsynyttä kehoa rääkätä, vaan lempeästi hengästyen.
Se tuo rentoutta, hyvät terveysvaikutukset, paremmat yöunet ja paremman
itsetunnon. Yksinkertaisesti sen tuomat hyvän olon hormonit ovat tarpeen. Ja kun
tekee herkkuja mieli, niitäkin voi itselleen sallia lempeästi hyväksyen. Kun
syödään, syödään hyvillä mielin.
Nukkuminen on tärkeää, mutta kerropa se
pienten lasten äidille. Eli lepää aina kun voit! Olisiko mahdollista edes
välillä nukkua hyvä yöuni? Väsyneenä kaikki tuntuu epätoivoiselta. Riitaa tulee
pienestä ja mieli on synkkä vain siksi, että et ole saanut nukkua tarpeeksi.
Pelastakaa parisuhteet, äidit ja lapset!
Marraskuu on harras kuu. Keräsin
loppusyksystä jäisiä, kuolleita, repsottavia kuunliljoja maasta. Mietin
mielessäni, että nämäkin kuolevat joka syksy, mutta sieltä ne aina keväällä
nousevat vihreänä, elävänä ja voimakkaana. Ei se haittaa, jos itsekin otan
vähän rennommin ja hitaammin, voimia keräillen. Tiedän ja luotan, että voimat
palaavat, kuten aina ennenkin.
Jos jotain olen oppinut, niin sen, että
en moiti ja pakota itseäni tekemään kaikkea sitä, mitä yleensä teen ja mitä
muut tekevät. Marraskuussa kalenteriin on varattava aikaa levolle. Lempeä ja
ymmärtäväinen ajattelu helpottaa oloa: ”Taas on tämä aika vuodesta, mutta
olethan selvinnyt tästä ennenkin”. Karsi turhat vaatimukset pois. Nyt on aika
priorisoida, mikä on oikeasti tärkeää ja mahdollista. Pienten lasten kanssa se
tarkoittaa ruokaa, puhtaita vaatteita ja syliä, yhteyttä. Onhan sitä jo
siinäkin. Omat lapseni ovat jo isompia ja listani on: perhe, lasten asiat,
ruoka, vaatteet, läksyt, harrastukset sekä oma työ. Muuta teen, jos ehdin ja
jaksan.
Monessa asiassa voi rimaa madaltaa
hiukan. Voi leipoa lasten kanssa pipareita pienen määrän kaupasta ostetusta
taikinasta. Ei ole pakko peltikaupalla tehdä isoäidiltä perityllä reseptillä.
Priorisointi auttaa siinä, että kotiin
voi luoda vähän kevyempää ilmapiiriä. Kukaan ei viihdy kiukkuisen ja tiuskivan
marttyyriäidin kanssa. Omia oloja voi myös tunnistaa ja sanoittaa: ”Näyttää
siltä, että mua alkaa ärsyttää kaikki. Mennäänkö kaikki hetkeksi omiin
huoneisiin rauhoittumaan?”
Olen miettinyt paljon sitä, millaisia
tunnelmia haluan omien lapsieni muistoihin kerryttää. Puolisoni ja lapseni ovat
hyvin huumorintajuisia ja vaalimme huumoria ja naurua perheessämme. Nauramme
päivittäin sanoille, mielikuville ja hauskoille tilanteille. Perjantai-iltana
tuli Suomen tärkeä jalkapallopeli ja päätimme yhdessä siivota kodin, valmistaa
herkut ja viettää mukavan peli-illan yhdessä. Teemme tietoisia valintoja,
kuinka voimme sanoilla ja teoilla luoda rakastavaa ja hyväksyvää ilmapiiriä
kotiimme. Kodin pitäisi olla kaikille lepopaikka. Voisitko sinä olla teillä se,
joka ostaakin keskellä tavallista arkea joulutortut ja kutsuu naapuritkin
kahville? Lapset muistavat tällaiset asiat pitkään.
Mitä meiltä kaamosselviytyjiltä puuttuu?
Meiltä puuttuu valoa, lämpöä ja kauneutta. Palelu on sietämätöntä ja olen
satsannut todella lämpimiin vaatteisiin, ettei ulos meneminen olisi niin
vastenmielistä. Lämpöä saa myös saunan lempeistä löylyistä, takkatulen
lämmöstä, villasukista ja lämpimästä suihkusta, tee- tai kahvikupillisesta.
Valoa lisään kotiin vuosi vuodelta. Olen
iloinnut uusista päivänvalolampuista, ainakin sisällä on valoisaa. Aamuisin on
käytössä kirkasvalolamppu ja tietenkin kaikkialla on kynttilöitä ja muita
kauniita valonlähteitä.
Tänne harmauden keskelle tarvitaan
väriä, iloa ja kauneutta. Ostan kaikkein värikkäimmän tai pinkin ruusukimpun
perjantaisin tai vaihdan verhot, jotka tuovat iloa. Toivon, että uudet
kerrostalot olisivat turkooseja ja pinkkejä, ei harmaita!
Sitten haluan uutta ajateltavaa ja ilon
lähteitä. Käyn konserteissa, teatterissa ja seurakunnassa sekä tapaan rakasta
ystävää. Mielen kaamos väistyy, kun tulee mukavampaa tilalle. Ilahduta itseäsi
ja muita. Ja sohvan nurkkaan viltin alle on ihana kääriytyä lueskelemaan.
Marraskuun puoliväli, kello aamulla
7.40. Olen menossa autolla töihin. Odotan punaisissa valoissa ensimmäisenä ja
katselen ikkunasta. Ulkona on pimeää ja sateista. Tuntematon äiti ylittää katua
työntäen rattaissa tutti suussa istuvaa parivuotiasta lasta. Äkillinen myötätunto täyttää sydämeni.
Jos voisin, nousisin autosta ja sanoisin hänelle jotain ystävällistä ja
rohkaisevaa: ”Kiitos, mitä teet! Kiitos kun jaksoit nousta ja keittää lapselle
puuroa ja viedä hänet hoitoon! Pärjäät hyvin ja selviät varmasti!”
Maria, terveydenhoitaja
(Kuva: Pixabay)
