Kaamosselviytyjät


Olen marraskuun aikana huomannut 9-vuotiaasta pojastani outoja oireita: Ärtyisyyttä, äkkipikaisuutta, turhautumista, ei mitään tekemistä -ajattelua. Ei huvita mennä kouluun, eikä paljon muutakaan. Hänen perusluonteensa on kuitenkin iloinen, herkkä ja empaattinen, todella huumorintajuinen ja hauska kaveri.

Huomaan, että tuollainen minäkin olen ollut, lapsesta asti. Siihen aikaan maailmassa ei kuitenkaan kukaan sitä osannut sanoittaa. Että pimeä kaamos on joillekin kuin raskas harmaa ja tunkkainen peitto, jonka alta et pääse pyristelemään tahdonvoimalla pois. Vaikka tahtoisit jaksaa kuten ennenkin, väsymys lannistaa, unohtelet asioita ja kaikki värittyy negatiivisemmin kuin yleensä. Liikkuminen pimeässä tihkusateessa ei tunnu houkuttelevalta ja makeat herkut, erityisesti suklaa, houkuttaa serotoniinillaan ja näkyy vyötärölle kertyvänä pöhötyksenä. No, se taas ei kohenna mielialaa, on syyllinen olo ja kierre on valmis.

En haluaisi myöntää, mutta kaamosoireet tuntuvat pahentuvan vuosi vuodelta. Siksi olenkin joutunut miettimään tarkkaan, miten selviydyn tästä jokavuotisesta taistelusta, kunnes helmikuun hangille kimalteleva aurinko tuo toivon säteet tullessaan.

Ihmiskeho on hyvin kokonaisvaltainen, niinpä on vaikea erottaa, mikä vaikuttaisi fyysisesti ja mikä psyykkisesti. Joten kun hoidat toista, toinenkin voi paremmin. Pyrin huomioimaan ruokavaliossani, että saisin kaiken sen, mitä kehoni tarvitsee. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on hyvä perusta. Kannattaa suosia värikästä ruokaa, vihreää, erilaisia kasviksia ja marjoja. Ravinnosta pitäisi saada kaikki se, mitä tarvitsemme; vitamiineja, hyviä rasvoja, kuituja ja hivenaineita. Sokerin ja valkoisen vehnän välttäminen on suurta viisautta. Solut tarvitsevat ravinteita! Tavoitteena on hyvä, tasainen verensokeri ilman väsyttäviä nousuja ja laskuja. Paula Heinonen on sanonut, että ”Sokerista ja valkoisesta vehnästä saa vain raivareita ja leveän takapuolen”. Koettua. Lisäksi käytössäni on muutamia lisäravinteita: D-vitamiinia, magnesiumia, vehnänorasjauhetta, macaa, chiaa, maitohappobakteereita ja Omega3-öljyä.

Kohtuullinen liikunta on hyväksi. Hampaat irvessä ei kannata väsynyttä kehoa rääkätä, vaan lempeästi hengästyen. Se tuo rentoutta, hyvät terveysvaikutukset, paremmat yöunet ja paremman itsetunnon. Yksinkertaisesti sen tuomat hyvän olon hormonit ovat tarpeen. Ja kun tekee herkkuja mieli, niitäkin voi itselleen sallia lempeästi hyväksyen. Kun syödään, syödään hyvillä mielin.

Nukkuminen on tärkeää, mutta kerropa se pienten lasten äidille. Eli lepää aina kun voit! Olisiko mahdollista edes välillä nukkua hyvä yöuni? Väsyneenä kaikki tuntuu epätoivoiselta. Riitaa tulee pienestä ja mieli on synkkä vain siksi, että et ole saanut nukkua tarpeeksi. Pelastakaa parisuhteet, äidit ja lapset!

Marraskuu on harras kuu. Keräsin loppusyksystä jäisiä, kuolleita, repsottavia kuunliljoja maasta. Mietin mielessäni, että nämäkin kuolevat joka syksy, mutta sieltä ne aina keväällä nousevat vihreänä, elävänä ja voimakkaana. Ei se haittaa, jos itsekin otan vähän rennommin ja hitaammin, voimia keräillen. Tiedän ja luotan, että voimat palaavat, kuten aina ennenkin.

Jos jotain olen oppinut, niin sen, että en moiti ja pakota itseäni tekemään kaikkea sitä, mitä yleensä teen ja mitä muut tekevät. Marraskuussa kalenteriin on varattava aikaa levolle. Lempeä ja ymmärtäväinen ajattelu helpottaa oloa: ”Taas on tämä aika vuodesta, mutta olethan selvinnyt tästä ennenkin”. Karsi turhat vaatimukset pois. Nyt on aika priorisoida, mikä on oikeasti tärkeää ja mahdollista. Pienten lasten kanssa se tarkoittaa ruokaa, puhtaita vaatteita ja syliä, yhteyttä. Onhan sitä jo siinäkin. Omat lapseni ovat jo isompia ja listani on: perhe, lasten asiat, ruoka, vaatteet, läksyt, harrastukset sekä oma työ. Muuta teen, jos ehdin ja jaksan.
Monessa asiassa voi rimaa madaltaa hiukan. Voi leipoa lasten kanssa pipareita pienen määrän kaupasta ostetusta taikinasta. Ei ole pakko peltikaupalla tehdä isoäidiltä perityllä reseptillä.

Priorisointi auttaa siinä, että kotiin voi luoda vähän kevyempää ilmapiiriä. Kukaan ei viihdy kiukkuisen ja tiuskivan marttyyriäidin kanssa. Omia oloja voi myös tunnistaa ja sanoittaa: ”Näyttää siltä, että mua alkaa ärsyttää kaikki. Mennäänkö kaikki hetkeksi omiin huoneisiin rauhoittumaan?”

Olen miettinyt paljon sitä, millaisia tunnelmia haluan omien lapsieni muistoihin kerryttää. Puolisoni ja lapseni ovat hyvin huumorintajuisia ja vaalimme huumoria ja naurua perheessämme. Nauramme päivittäin sanoille, mielikuville ja hauskoille tilanteille. Perjantai-iltana tuli Suomen tärkeä jalkapallopeli ja päätimme yhdessä siivota kodin, valmistaa herkut ja viettää mukavan peli-illan yhdessä. Teemme tietoisia valintoja, kuinka voimme sanoilla ja teoilla luoda rakastavaa ja hyväksyvää ilmapiiriä kotiimme. Kodin pitäisi olla kaikille lepopaikka. Voisitko sinä olla teillä se, joka ostaakin keskellä tavallista arkea joulutortut ja kutsuu naapuritkin kahville? Lapset muistavat tällaiset asiat pitkään.

Mitä meiltä kaamosselviytyjiltä puuttuu? Meiltä puuttuu valoa, lämpöä ja kauneutta. Palelu on sietämätöntä ja olen satsannut todella lämpimiin vaatteisiin, ettei ulos meneminen olisi niin vastenmielistä. Lämpöä saa myös saunan lempeistä löylyistä, takkatulen lämmöstä, villasukista ja lämpimästä suihkusta, tee- tai kahvikupillisesta.
Valoa lisään kotiin vuosi vuodelta. Olen iloinnut uusista päivänvalolampuista, ainakin sisällä on valoisaa. Aamuisin on käytössä kirkasvalolamppu ja tietenkin kaikkialla on kynttilöitä ja muita kauniita valonlähteitä.
Tänne harmauden keskelle tarvitaan väriä, iloa ja kauneutta. Ostan kaikkein värikkäimmän tai pinkin ruusukimpun perjantaisin tai vaihdan verhot, jotka tuovat iloa. Toivon, että uudet kerrostalot olisivat turkooseja ja pinkkejä, ei harmaita!

Sitten haluan uutta ajateltavaa ja ilon lähteitä. Käyn konserteissa, teatterissa ja seurakunnassa sekä tapaan rakasta ystävää. Mielen kaamos väistyy, kun tulee mukavampaa tilalle. Ilahduta itseäsi ja muita. Ja sohvan nurkkaan viltin alle on ihana kääriytyä lueskelemaan.

Marraskuun puoliväli, kello aamulla 7.40. Olen menossa autolla töihin. Odotan punaisissa valoissa ensimmäisenä ja katselen ikkunasta. Ulkona on pimeää ja sateista. Tuntematon äiti ylittää katua työntäen rattaissa tutti suussa istuvaa parivuotiasta lasta. Äkillinen myötätunto täyttää sydämeni. Jos voisin, nousisin autosta ja sanoisin hänelle jotain ystävällistä ja rohkaisevaa: ”Kiitos, mitä teet! Kiitos kun jaksoit nousta ja keittää lapselle puuroa ja viedä hänet hoitoon! Pärjäät hyvin ja selviät varmasti!”


Maria, terveydenhoitaja

                                                     
                                                                              (Kuva: Pixabay)


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti turvallisempaa kiintymystä

Lohdutus

Äitiyden myötä muuttuva minäkuva