Yh-äidin survival-ohjeet Top 3


1. Ole tiukkis.

Miltä tuntuisi, jos sinulla olisi omaa aikaa tunti tai pari joka ikinen päivä? Nyt se on mahdollista, ainoa mitä sinun tulee tehdä, on ryhtyä tiukkapipoksi. Hommahan menee näin: pidä kiinni vuorokausirytmistä. Kun lapselta alkaa sujua omaan sänkyyn nukahtaminen, on aika miettiä nukkumaanmenoaikaa. Mitä aikaisemmin se on, sitä enemmän sinulle jää aikaa itsellesi. Joka ilta, kesät, talvet, keväät, pääsiäiset, joulunpyhät ja vappuaatot – pidä kiinni siitä nukkumaanmenoajasta, jonka olet päättänyt. Kun kello lyö unilaulun hetkeä, hoitele pilttien päät tyynyyn, nosta sen jälkeen jalat sohvapöydälle ja nauti hiljaisuudesta.

Okei, okei, se ei välttämättä ole niin helppoa. Voi vaatia itkua (sinunkin), raivareita, hammasten kiristystä, lahjontaa ja vähän enemmän toistoja, kuin oikeastaan jaksaisit, mutta tulevaisuudessa häämöttävä palkinto maksaa vaivan. Omaa aikaa. Joka ilta. Ihan joka ikinen ilta.*)

Varoitus – tiukkapipoisuuteen voi jäädä koukkuun ja se voi hiljalleen levitä muuallekin elämään. Kohta huomaat vaativasi lapsia siivoamaan leikkiensä jäljet itse ja kiikuttamaan likaiset sukat pyykkikoriin. Seuraus: yhä enemmän omaa aikaa ja voimavaroja käytettäväksi johonkin mielekkäämpään.

2. Verkostoidu kuin hämähäkki.

Käy perhekahviloissa, yksinhuoltajille tarkoitetuissa kahviloissa, vie lapsia harrastuksiin, jos vain mahdollista. Ajan myötä opit ehkä erottamaan toiset yksinhuoltajat tai yksinäiset lähivanhemmat muista. Tuoko jonkun toisenkin lapsen joka kerran sama henkilö muskariin? Kiiluuko taloyhtiön pihalla näkemäsi äidin silmissä epätoivoinen halu jutella toiselle aikuiselle ihmiselle? Tartu tilaisuuteen ja luo suhteita. Kaikista ihmissuhteista ei tule ikuisia sydänystäviä, mutta kun kotona seinät kaatuvat päälle, on hyvä tietää, että voi mennä, vaikka naapuriin kahville. Yhdessä voi miettiä, mitä niille seinille voisi tehdä tai kotiin palatessa saattaa huomata, että tilanne ei ollutkaan niin paha kuin miltä näytti. Auta muita silloin, kun voit. Silloin on helpompi pyytää myös itse apua. Jokainen tarvitsee sitä joskus.

3. Hanki elämä.

Tämä on vaikea, tiedän. Tiedän, että ei ole rahaa eikä aikaa eikä jaksamista. Silti. Tee usein jotain, mikä on vain sinua itseäsi ja sinun hyvinvointiasi varten. Mistä innostut? Mitä teit ennen kuin sait lapsia? Jos et tiedä, mistä nautit, mitä jos aloittaisit kokeilemalla jotain uutta? Lue kirjoja, kirjoita ajatuksiasi ylös, katso elokuvia, tee käsitöitä, venyttele, mietiskele, kasvata orvokkeja parvekkeella, luo oma youtubekanava, käy keikalla ja ystävän luona ilman lapsia. Tee itsesi kanssa treffit ja mene vaikka museoon tai metsään. Tee treffit jonkun muun kanssa ja menkää yhdessä. Katso kohtaa kaksi ja mieti, voisitko sopia jonkin tuttavasi kanssa, että auttaisitte joskus toisianne lapsenvahtivuoroilla. Katso kohtaa yksi ja mieti, voisitko hyödyntää ilta-aikaa tai päiväuniaikaa tai jotain muuta sinulle sopivaa aikaa, vaikka et pääsisikään poistumaan kotoa. Onko jotain, mitä voisit tehdä, niissä olosuhteissa mitkä sinulla on nyt? Joskus parasta, mitä voit tehdä hyvinvointisi eteen, on nukkua. Tai maata sohvalla ja pitää Netflix-maratooni. Mitä vain tarvitset eniten juuri nyt. Sinä tiedät kyllä.

BONUS: 4. Säädä, sovella, grindaa.

Sinä olet sinun elämäsi ja teidän perheenne tilanteen paras asiantuntija. Poimi näistä ja muusta elämäsi varrella oppimastasi parhaat palat, sovella niitä teidän elämäänne tällä hetkellä parhaiten sopivalla tavalla, tee muutoksia ja mieti, mistä juuri sinä hyötyisit juuri nyt eniten. Jos jokin muutos ei ole mahdollista toteuttaa juuri nyt, voisiko siitä toteuttaa osan tai jossain muussa muodossa? Jos ei ole mahdollista lähteä viettämään omaa aikaa kuukauden maailmanympärysmatkalle, voisiko mennä käymään päiväseltään Porvoossa? Se ei ole sama asia, mutta voisiko siitäkin saada iloa?

Voi hyvin. Siitä hyötyy kaikki. Rakkain terveisin,

Tiukkapipo

*) Kirjoittaja pidättää oikeuden muutoksiin noroviruskaudella.


                                                                             (Kuva: Pixabay)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitollisuuden ja onnellisuuden äärellä

Hemmotteluhetkiä

Lasten oikeuksien päivä