Tahtoikä

Ennen puhuttiin uhmaiästä. Sillä tarkoitettiin aikaa, jolloin lapsi alkaa laittaa vastaan ja rissaamaan vanhemmilleen. Uhmaamaan rajoja ja sääntöjä. Uhmaikä -sanassa on negatiivinen leima. Uhma koetaan uhkana ja sellaisena, joka pitää saada loppumaan. Tahtoikä -sanana on puolestaan positiivisempi. Kaikilla saa ja pitää ollakin omaa tahtoa. Jos ei ole, eikä tule, on tohveli koko elämänsä. Kun siis huomaat, että lapsessasi alkaa nousta omaa tahtoa, niin iloitse siitä. Hänen ylitseen ei kävellä.

Tahtoikä on voimakkaimmillaan noin 2-3 vuoden iässä. Silloin lapsi haluaa päättää ja vaikuttaa asioihin.  Voimakkaat tunteet ja aggressio voivat nousta pintaan, kun lapsen oma tahto ei toteudu. Sovintoon ja kompromisseihin pääseminen voi olla hankalaa. Lapsi voi puolustaa esimerkiksi omaa leluaan kynsin, hampain ja potkuinkin. Silloin häntä pitää rajoittaa lempeästi ja kertoa miten puolustautua oikein; voi kertoa aikuiselle tilanteesta tai voi polkea jalkaa ja näyttää että harmittaa. Yhdessä vanhemman kanssa voi myös opetella kiukun sanoittamista. Kerro mikä sinua nyt harmittaa? Harmittaako sinua se kun tänään pitääkin laittaa kuravaatteet päälle ulkoillessa?

Vasta kun lapsi on rauhoittunut pahimmasta kiukusta, voi lapsen kanssa keskustella tarkemmin tilanteesta. "Sinulle tuli iso kiukku, koska et halunnut kuravaatteita päälle. Pihalla kuitenkin sataa, niin ei voi mennä ulos ilman niitä. Muuten kastuu ja tulee kylmä. Mutta nyt kiukku meni ohi ja voimmekin mennä ulos leikkimään. Haluatko Muumi- vai Frozen-ämpärin?"

Anna lapsen päättää ja valita niin paljon asioita kuin hän pystyy. Auta häntä onnistumaan valinnoissaan. Tämä tarkoittaa sitä, ettet anna liian isoja ja haastavia asioita lapsen päätettäväksi. Anna hänen tehdä paljon pieniä valintoja. Anna lapsen valita laittaako hän sinisen vai punaisen paidan päälle tänään. Tai haluaako hän syödä aamupalalla omenaa vai päärynää. Mutta älä kuitenkaan anna hänen valita itse sitä laittaako hän ulos tänään toppapukua vai ei. Tai mennäänkö nyt nukkumaan vai ei. Ne ovat aikuisen päätöksiä tahtoikäisen kanssa.

Kun lapsi saa valita paljon, sopivan kokoisia valintoja, hänen hallinnan tunteensa kasvaa ja itsetunto myös siinä samalla. Näin lapsen ei tarvitse arjessa kaikista asioista yrittää päättää, kun saa päättää riittävän usein pienistä asioista. Kun leikitte yhdessä, anna lapsen päättää leikki, kuinka se etenee ja mitkä ovat sen säännöt. Leikki on lapsen valtakuntaa, jossa vanhempi on vieraana.

Älä kuitenkaan ymmärrä asiaa niin, ettei lapselle tarvitsisi asettaa rajoja tai että hän itse saisi päättää kaikesta. Ei. Mutta sopiva määrä, sopivankokoisia päätöksiä lapsen itsensä päätettäväksi olisi tavoite. Kun ikää tulee lisää, myös päätökset voivat kasvaa. Tietenkään tämä menetelmä ei poista kaikkia kiukku- ja ristiriitatilanteita. Joskus pieni harhautuskin voi olla omiaan viemään huomion muualle ja harmitus unohtuukin. "Katsopas ikkunasta, kun pihalle tuli roska-auto. Puetaan äkkiä niin ehditään ulos sitä katsomaan." Näin pukemisen vastustaminen voikin unohtua. Älä kuitenkaan valehtele lapselle.

Raivostunut lapsi voi joskus ajatella, että hänen kiukkuaan ei huomata. Siksi olisi tärkeää sanoittaa havaintojaan tai ihan vain toistaa lapsen sanomaa. Kokeile vaikka seuraavanlaista kaavaa:

1.Voit aloittaa toistamalla lapsen sanoman: ”Et tahdo nukkumaan.”
2. Jatkaa sitten empaattisella havainnolla: ”Ymmärrän, että sinua harmittaa, kun pitää mennä nukkumaan ja oli niin kiva leikkikin.”
3. Kertoa sitten faktaa: ”Nyt on kuitenkin nukkumaanmenon aika.”
4. Sitten voit palata positiiviseen motivointiin: ”Sinä osaatkin hienosti jo pukea yöpuvun, näytäpä äidille. Huomenna jatketaan sitten tätä kivaa leikkiä."

Lapsen tunnetta ei pidä kieltää, se saa olla, eikä sitä tarvitse pelätä. Lapselta ei voi vaatia täydellistä itsehillintää. Hän vasta opettelee sitä. Aikuisen ei pitäisi mennä lapsen tulistuneeseen tunteeseen mukaan. Kontrolloimattomassa tunnetilassa, raivon vallassa vanhempi on lapsesta pelottava ja muiden silmissä kohtuuton. Tärkeä oppi on, ettei lapsi saa käyttää väkivaltaa kuumien tunteidensa varjolla, eikä aikuinenkaan saa. Tunteet eivät ole pahoja, niitä saa olla. Niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Lapsen raivotessa voi aikuinen ajatella jotain rauhoittavaa ja puhua lapselle, ja siinä samalla itselleen, rauhallisesti ja empaattisesti.

Joskus kaikesta huolimatta lapsen kiukku vaan tulee ja se kestetään. Se otetaan vastaan, siitä ei hermostuta. Sitä opetellaan yhdessä kanavoimaan oikein. Lapsi voi polkea jalkaa, huutaa tai hakata tyynyä kun suututtaa. Mutta estetään muiden satuttaminen ja tavaroiden rikkominen. Toiset rauhoittuvat hyvin sylissä, toiset haluavat omaan huoneeseen jäähdyttelemään tunteitaan. Joku haluaa vanhemman jalkojen juuressa lattialla kiukutella aikansa. Tässäkin voi kunnioittaa lapsen tahtoa. Tärkeää on, ettei lapsi koe itseään hylätyksi ja torjutuksi. Myöskään pilkka tai kiukuttelusta suuttuminen eivät ole rakentavia tapoja suhtautua kiukutteluun.

Kohta kiukku onkin ohi ja siitä selvittiin. Jälkikäteen voidaan vielä puhua ja käydä tilannetta läpi ja sanoittaa sitä. Miten ihana lopputulos. Lapsen turvallisuuden tunne ja luottamus aikuista kohtaan kasvoi ja vahvistui. Lapsi ajattelee: äiti kesti minun kiukun, minua ei hylätty, minua ei satutettu, minun ei annettu satuttaa muita tai rikkoa tavaroita, minua autettiin rauhoittumaan ja pääsemään kiukun yli. Nyt olen ihan väsynyt ja haluan vain olla sylissä. Rakastan sinua äiti.

Marjo, perhetyöntekijä

                                                                                (Kuva: Pixabay)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiitollisuuden ja onnellisuuden äärellä

Hemmotteluhetkiä

Lasten oikeuksien päivä