Riittävän hyvä vanhemmuus
Joitakin viikkoja sitten keskustelimme eräässä ryhmässä siitä, mitä on riittävän hyvä vanhemmuus. Jäin pohtimaan kysymystä, sillä se on todella hyvä ja haastavakin kysymys. Jokainen vanhempi on sitä varmasti jossain kohtaa miettinyt ja peilaillut omaa vanhemmuuttaan johonkin ideaalivanhemmuuteen. Täytyy kuitenkin heti aluksi todeta, että täydellistä vanhemmuutta ei ole olemassakaan. Ei ainakaan tässä maailmassa. Mieluummin voisi todeta, että riittävän hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös ajoittaiset riittämättömyyden tunteet ja arjen pienet virheetkin. Ne ovat meille kaikille tuttuja. Jokainen lapsi on erilainen, niinpä vanhemmuuskin etsii jokaisen lapsen kohdalla hieman erilaisia uomia. Tärkeää on kuitenkin yhteys, että se säilyy ja palautuu aina, ristiriitojenkin jälkeen.
On lapselle jopa parempi, että hänellä on inhimillinen vanhempi kuin täydellinen vanhempi. Koska erilaisten tilanteiden ja joskus pettymystenkin kautta lapsi oppii tunteiden säätelyä ja hankalistakin tilanteistä selviytymistä, tietenkin aikuisen avustuksella. Kun lapsen tarpeet täytetään useimmiten, tarjotaan turvallista ja ennakoitavaa kasvuympäristöä sekä hellyyttä, huolenpitoa ja hauskuutta sopivassa suhteessa, ollaan kiinni jo todella riittävässä vanhemmuudessa. Pettymykset, erilaiset tunteet, jopa suuttumus ja harmituskin ovat sallittuja ja jopa toivottuja näyttää, sekä lapsen että aikuisen. Aikuinen omalla esimerkillään opettaa lasta ilmaisemaan tunteitaan rakentavasti eikä rikkovasti. Tunnetta voi sanoittaa, kertoa tai hetken keräillä itseään miettimällä tai olemalla jonkin aikaa yksin. Joku tarvitsee syliä ja halia rauhoittuakseen, joku polkee jalkaansa.
Aivan tavallinen arki riittää lapselle. Se että hänestä
välitetään, huomioidaan ikätasoisesti ja otetaan osaksi perheen normaaleja
toimintoja. Lapsi ei tarvitse huikeita elämyksiä ja sirkushuveja. Hän nauttii
ja osaa iloita täydestä vatsasta, aurinkoisesta säästä ötököineen, tuulen
huminasta huojuvissa oksissa, hiusten pörröttämisestä ohi kulkiessa,
kylpyleikeistä, iltasaduista ja polvella köröttelystä. Mutta myös omista
leikeistään, haaveiluista tai hurjista mielikuvitusleikeistä ja kiireettömistä
aamuhetkistä. Tylsyys on luovuuden alku. Joten jokaista hetkeä lapsen päivästä
ei tarvitse aikatauluttaa tai keksiä hänelle viihdykettä. Saa olla tylsää ja
pitääkin olla välillä myös tylsää.
Lasta ei kannata myöskään passata ja palvella liiaksi asti, eli hyvään
kehitykseen tarvitaan myös ikätasoisia haasteita. Annetaan lasten opetella ja
yrittää. Sitten autetaan, jos ei millään meinaa onnistua tai hermo menee.
Lapsenkin tarvitsee oppia joskus yrittämisen ja erehdyksen kautta asioita.
Miten sitten jaksan olla riittävän hyvä vanhempi? Ajoittaiset ja joskus jopa säännölliset omat hengähdyshetket ovat avain asemassa riittävän hyvään vanhemmuuteen. Ne voivat olla pituudeltaan lyhyitäkin, varsinkin pienten vauvojen äideillä, jotta vauvan turvallisuuden tunne ei häiriinny liian pitkästä erosta kuitenkaan. Omat hengähdyshetket auttavat vanhempaa jaksamaan arkea paremmin. Omia hetkiä voivat olla esimerkiksi hiljaisuus kahvikupin äärellä, sauna, kävelylenkki, kutominen tai ystävän tapaaminen. Mikä vain lataa itseä ja mistä saa voimaa. Myös rutiinit auttavat jaksamisessa, joskus väsyneenä voi päivän vetää lähes autopilotilla, kun rutiinit toimii. Riittävä sosiaalinen tuki auttaa myös jaksamisessa. On hyvä, jos on joku toinen aikuinen, jolta voi pyytää apua tarvittaessa lapsen hoitoon, käytännön asioihin tai ajatusten vaihtoon. Jos oma luontainen tukiverkosto on pieni voi tilapäistä apua ja tukea löytyä, vaikkapa kotipalvelusta, vertaisryhmästä tai naapurilta. Omaan jaksamiseen vanhempana vaikuttaa myös oma ja lapsen temperamentti. Kun oppii lisää itsesäätelytaitoja, on helpompi kohdata niin omat kuin lapsenkin haastavatkin tunteet.
”Minun ei tarvitse olla sama ihminen kuin eilen. Minä voin kasvaa ja
parantua. Minun pimeät laaksoni voivat olla parhaita oppimisen paikkoja. Niiden
jälkeen voin nousta ylös entistä eheämpänä ja inhimillisempänä.”
Muista, että sinä olet ihana, riittävä, osaava ja oppiva. Tänäänkin.
Marjo, perhetyöntekijä
(Kuva: Pixabay)
