Vanhemmuuden vinkki vitonen

 

1.     Kun uusi vauva syntyy perheeseen, menee aikaa, kunnes hän solahtaa osaksi perhettä. Uusien tapojen ja rutiinien oppiminen vie aikaa. Uuden perheenjäsenen temperamentin, mieltymysten ja tarpeiden tunnistaminen, niihin sopeutuminen ja niihin reagoiminen oikea-aikaisesti vaatii harjoitusta ja opettelua koko perheeltä. Myös isommat sisarukset saattavat reagoida hyvin eri tavoin uuteen tulokkaaseen. Anna siis sopeutumiselle aikaa. Se voi viedä hyvinkin jopa koko vauvavuoden. Mutta enemmin tai myöhemmin hitsaudutte kyllä tiiviiksi perheeksi.

 

2.     Anna tilaa kaikille tunteille. Anna sanoja kaikille tunteille. Kysy. Ihmettele ääneen. Rohkaise ja lohduta. Tämä vinkki pätee suhtautumiseen niin itseen kuin lapseenkin. Olisi hienoa, jos koko perheen tunneilmapiiri ja tunteiden ilmaisu voisi rakentua tämän varaan.

 

3.     Ota säännöllisesti aikaa myös itsellesi. Tarvitset sitä pysyäksesi virkeämpänä ja välittävämpänä vanhempana. Pienikin hengähdystauko arjen pyörityksestä piristää. Älä pode omasta ajasta syyllisyyttä, vaan nauti siitä, kun sitä järjestyy. Pienet omanajan hetket ovat myös pitkässä juoksussa lastesi etu. Kunhan se tapahtuu lapsesi tarpeita ja ikätasoa kunnioittaen. Nyrkkisääntönä se, että vauva kestää olla erossa pääasiallisesta huoltajastaan niin monta tuntia, kuin on ikää kuukausissa. Isompi lapsi voi olla tilapäisesti erossa niin monta yötä kuin on ikävuosia. Jos olet parisuhteessa, niin myös se kaipaa ajoittain kahdenkeskistä aikaa. On helpompi huoltaa ja ylläpitää parisuhdetta, kuin korjata kovinkin rakoilevaa tai rikkoontunutta suhdetta.

 

4.     Tartu hetkeen. Älä jää kiinni menneeseen tai murehdi liikaa huomista. Tämä päivä on ainoa, mikä meillä on nyt. Lapset ovat todella hyviä elämään juuri tässä hetkessä ja tätä päivää. Opi heiltä. He ovat monessa asiassa niitä parhaita opettajia. Heittäydy mukaan leikkihetkeen. Ihmettele yhdessä ensimmäistä lumihiutaletta. Ihaile syysruskaa tai auringonlaskua. Ole läsnä. Läsnä tässä hetkessä. Juuri nyt. Läsnä itsellesi. Läsnä lapsellesi.

 

5.     Olet osa ihmettä. Rakkauden ihmettä. Luota kiintymisen prosessiin. Se tapahtuu kyllä. Pienin askelin. Päivä päivältä opit rakastamaan enemmän pikkuihmistäsi. Opit myös ymmärtämään omia ajatuksiasi, tunteitasi ja reagointejasi, kun pysähdyt niiden äärelle. Mistä tämä tunne nousee? Miksi ajattelen näin? Miksi reagoin tällä tavalla? Kun uskallat kysyä itseltäsi näitä kysymyksiä ja tarkastelet niitä, voitkin kokea myötätuntoa omaa sisäistä lastasi kohtaan. Silloin on helpompi antaa omalle lapselle myös sitä mitä olisi itse pienenä tarvinnut. Sitä mitä on itse saanut, sitä osaa luonnostaan antaa. Mutta sitä, mitä ei ole saanut, sitä voi harjoitella. Opit ja onnistut kyllä. Koska rakastat ja haluat rakastaa.  


       Marjo, perhetyöntekijä

        


(Kuva: Pixabay)





Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti turvallisempaa kiintymystä

Lohdutus

Äitiyden myötä muuttuva minäkuva