Uuden vuoden tavoitteet

Hei te kaikki ihanat lukijat! Ihana saada kirjoittaa teille pitkästä aikaa. Vuosi on vierähtänyt ilman blogin päivitystä ollessani 9 kk toisissa tehtävissä. Nyt tammikuun alusta olen kuitenkin palannut tekemään töitä kaksi päivää viikossa perhetyön pariin.

On alkanut uusi vuosi ja siihen monelle liittyy uusia tavoitteita, lupauksia, toiveita ja unelmia. On myös asioita, joista haluaisi päästä eroon ja joita haluaisi jättää taakseen.

Toiveet ja tavoitteet liittyvät yleensä hyvinvoinnin lisääntymiseen tavalla tai toisella. Samoin ne asiat, jotka halutaan lopettaa, vähentää tai jättää taakse ovat olleet asioita, jotka kuormittavat tai heikentävät omaa hyvää oloa.

Omat uuden vuoden toiveeni ovat usein liittyneet johonkin fyysiseen. Lisään liikkumista, vähennän herkuttelua jne. Mutta harvoin olen tehnyt muutoksia henkiselle puolelle, vaikka fyysisen olon paraneminen toki myös tukee henkistä jaksamista.

Tänä vuonna haluan itse stressata vähemmän asioista. Haluan uskoa, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella ilman omaa yltiömäistä stressaamista. Haluan siis luottaa siihen, että elämä kantaa ja että asiat kääntyvät lopulta hyvin ja vaikeistakin asioista selvitään ja opitaan uutta. 

Olen päättänyt myös lopettaa pingottamisen ja aina sataan prosenttiin tähtäävän suorittamisen, tekemisen ja onnistumisen tavoittelun. Se on kynttilän polttamista molemmista päistä ja ennemmin tai myöhemmin johtaa lopulta väsymiseen. Hyvä suoritus, tulos ja toiminta riittää. Joskus jopa keskinkertainen.

Kolmantena aion keskittyä hyviin asioihin ympärilläni, toisissa ja itsessäni. Yritän keskittyä hyvän huomaamiseen ja kiitollisuuteen. Aion tulevana vuonna tehdä niitä asioita, mistä saan iloa ja energiaa sekä karsia entisestään niitä asioita, mitkä kuormittavat.

Näitä tavoitteita voi soveltaa kaikilla elämän osa-alueilla. Niin työelämässä, opinnoissa, ihmissuhteissa ja harrastuksissa kuin vanhemmuudessakin.

Ei tarvitse olla täydellinen ja aina jaksava. Saa olla epätäydellinen, ajoittain virheitäkin tekevä, oppiva ihminen ja vanhempi. 

Usein sanotaan, että mitä hyvinvoivempi vanhempi, niin lapsikin. Vanhempana sitä helposti yrittää suorittaa sitä vanhemmuuttakin täydellisesti ja ehkä jopa näytellä jaksavaa ja hyvinvoivaa vanhempaa, jotta ne lapset voisivat hyvin. Ja kuitenkin se hyvinvointi lähtisikin oikeasti paranemaan juuri sitä kautta, että ei pyrittäisi täydellisyyteen, vaan annettasi itselle lupa välillä ottaa rennommin, olla väsynyt ja aidon rehellinen.

Nyt haluan kehua ja kiittää juuri sinua rakas lukija. Olet ihana juuri sellaisena kuin olet. Ei ole ketään toista samanlaista maailmassa. Sinulla on ainutkertainen persoonallisuus, yksilölliset elämänkokemukset ja ainutlaatuinen elämä ja tulevaisuus. Olet hyvä vanhempi myös epätäydellisenä tai itseasiassa juuri epätäydellisenä. Myös väsymys kuuluu ajoittain elämään meillä kaikilla. Kiitos kun olet juuri sinä!

Vielä muutama kysymys tähän loppuun, joita voit jäädä vielä tänään miettimään ja pohtimaan. Mitkä asiat haluaisit muuttaa elämässäsi? Mitkä toimet tukisivat muutosta? Mikä on parasta elämässäsi juuri nyt? Mitkä asiat tuottavat sinulle iloa ja energiaa? 

Marjo, perhetyön ohjaaja

                                                                         (kuva: Pixabay)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti turvallisempaa kiintymystä

Lohdutus

Äitiyden myötä muuttuva minäkuva