Vanhemmuus ja ylisukupolvisuus

Mitä ajatuksia ja tunteita sana vanhemmuus sinussa herättää?

Mieti ja valitse mielessäsi kolme sanaa, jotka parhaiten kuvaisivat mitä tunteita tai mietteitä sana vanhemmuus sinussa herättää. Miksihän juuri nämä sanat nousivat mieleesi?

Millaisia ajatuksesi vanhemmuudesta pääasiassa ovat? Myönteisiä, kielteisiä vai kenties sekä että?

Vanhemmuus sana saattaa herättää iloa ja odotusta. Tai kenties pelkoa ja epävarmuutta. Sinulla voi olla ihania mielikuvia, haaveita ja kokemuksia vanhemmuudesta. Tai sinua saattaa huolettaa kuinka selviät ja jaksat lapsen kanssa. Monesti myös meidän aiemmat, omat lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen mitä odotamme vanhemmuudelta, niin hyvässä kuin pahassa. On täysin normaalia, että voi olla myös ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Voi olla samaan aikaan odottava ja jännittynyt. Tai toiveikas ja epävarma. Onnellinen ja huolestunut.

Yleensä helpottaa omaa oloa, kun pääsee puhumaan ja jakamaan omia mietteitään ja tunteitaan vanhemmuudesta toisten kanssa. Varsinkin vertaisryhmät ovat upeita paikkoja kohdata muita samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ja jakaa yhdessä asioita. Jaettuna murheet puolittuvat ja ilot kaksinkertaistuvat.

Kun kuulit tai huomasit ensimmäisen kerran, että sinusta tulee vanhempi, miltä se sinusta tuntui? Entä myöhemmin lähempänä synnytystä?

Ensireaktioon raskaudesta vaikuttaa moni asia. Esimerkiksi onko raskaus suunniteltu ja toivottu vai kenties yllätys. Onko lapsen toinen vanhempi mukana kuvioissa ja mitä mieltä hän on raskaudesta. Mitä muu suku sanoo. Onko tukiverkostoa. Mikä on oma henkinen, fyysinen ja taloudellinen tilanne. Jne.

Oli ensireaktio mikä tahansa, se ei määritä sitä millainen raskaudesta tulee ja millaiseksi suhde vauvaan muodostuu. Raskausaika on 9 kk pitkä, jolloin sopeutumiselle jää kyllä aikaa, alun hektisyydestä, sekavuudesta ja ristiriitaisuudestakin huolimatta. Vauvan synnyttyä ja lapsen kasvaessa myös tunteet vahvistuvat ja kiintymyssuhde syvenee puolin ja toisin. Voit harjoittella ilmaisemaan ja näyttämään rakkauttasi erilaisin tavoin! Sanoin, teoin, kosketuksen kautta, yhteisen ajan ja tekemisen kautta ja joskus vähän isomman lapsen kanssa myös pienen iloisen yllätyksen avulla.

Ylisukupolvisuus

Ne asiat, joita emme tiedosta esimerkiksi omassa käyttäytymisessä tai kasvatuksessa siirtyvät helposti ylisukupolvisesti vanhemmalta lapselle ja lapselta edelleen hänen lapsilleen. Esimerkiksi, jos tunteista ei ole lapsuuden kodissa koskaan puhuttu, voi niitä olla vaikea tunnistaa, kertoa tai prosessoida omassa elämässään aikuisenakin, saati sitten auttaa lasta sanoittamaan hänen tunteitaan, kun tulemme vanhemmiksi.

”Ne tunteet, jotka lapsena jouduit jättämään näyttämättä ovat edelleen sisälläsi.”  - Sanna Wikström

Ihana uutinen on se, että voimme katkaista sukupolvien ketjuja! Masu-kahvila, Masun jälkeinen Kehto-ryhmä ja varmasti monet muutkin ryhmät ovat paikkoja, joissa tavoitteena on tiedostaa omaa lapsuuttaan, käytöstään, opittuja vanhemmuuden malleja ja tunteiden ilmaisutapoja. Kun niitä alkaa tiedostaa, voi tehdä psyykkistä työtä sitä kohden, mitä asioita haluaa jatkaa ja antaa eteenpäin ja mistä asioista haluaa luopua ja toimia eri tavalla, kuin omat vanhemmat. Raskaus ja vanhemmuus ylipäätään on hyvää aikaa omalle psyykkiselle kasvulle ja kypsymiselle.

"Aikuiset pyysivät lasta olemaan hiljaa. Istumaan nätisti paikoillaan. Täytyi muistaa olla kohtelias kaikissa tilanteissa. Koskaan ei ollut hyvä hetki kiukutella ja näyttää tunteitaan. Silloin kyllä kehuttiin kiltiksi, kun osasi olla huomaamaton. Eikä kukaan huomannut, että lapselta vaadittiin enemmän kuin monelta aikuiselta."  - Maria Vakkuri

Millainen äiti sinulla oli lapsena? Missä asioissa haluaisit olla samanlainen ja missä asioissa erilainen?

Millainen isä sinulla oli lapsena? Missä asioissa haluaisit olla samanlainen ja missä asioissa erilainen?

Minkälainen vanhempi itse haluaisit olla? Millainen vanhempi olet juuri nyt?

Mitä asioita haluaisit elämän virran tuovan elämääsi? Mitä asioita haluaisit elämän virran huuhtovan pois elämästäsi? 

Mitä kolmea asiaa haluat toivoa lapsellesi tulevaisuudessa? 

Marjo, perhetyön ohjaaja

                                                                               (kuva: Pixabay)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohti turvallisempaa kiintymystä

Lohdutus

Äitiyden myötä muuttuva minäkuva